Pimeä Jumala

Mari Inka kysyi minulta, onko Jumala pimeä kuin yö.

Toisinaan on, ainakin minulle. Pimeääkin pimeämpi. Miksi – sitä en ymmärrä. Miksi Jumalani näyttää minulle mustaa. Miksi elämäni antaja antaa pimeää.

Jobin kirja sanoittaa tuntemukseni.

Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui,
mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.

Ymmärrän kuoleman, ymmärrän kärsimyksen, joten kuten. Mitä en ymmärrä, on pahimman pelon toteutuminen. Mitä se kullekin on, sitä en tiedä. Tiedän vain omani. Enkä ymmärrä, missä Jumala on, kun pahin kohtaa ihmisen. Silloin Jumala on itse pimeys. En tunne häntä, haluan eroon hänestä, en halua olla hänen lapsensa, sillä millainen vanhempi tekee lapselleen niin.

Jobin pahin pelko toteutuu, hän menettää puolisonsa, lapsensa, ystävänsä, omaisuutensa ja sairastuu. Kun Job kysyy Jumalalta, miksi tämä sellaista hänelle antoi tapahtua, Jumala vastaa, että ihminen ei voi ymmärtää Jumalaa. ”Minä olen  luonut virtahevon”, hän sanoo.

VMP! Mitä Job tuskansa hetkellä siitä kostuu? Pitäisikö sen lohduttaa häntä? Pidä tunkkisi! Lesoile tekosillasi sitten, kun hän ei ole tuskansa myrskynsilmässä, sitten, kun hän ei ole kivusta heikko ja pystyy ymmärtämään asioita itsensä ulkopuolella! Ihminen haluaa lohtua, toivoa, rakkautta, luvan nähdä vain itsensä silloin, kun on kohdannut pahimpansa.

Ihminen haluaa huutaa tuskansa itsensä ulkopuolelle, ettei se myllertäisi sisuksissa ja söisi sieltä elävältä. Hän haluaa, että tuska kuullaan ja otetaan vastaan. Hän ei halua tulla torjutuksi pahan olonsa ja ymmärtämättömyytensä tähden.

Elämä on lahja, jota kukaan ei syntyessään pyydä. Katson oikeudekseni reklamoida sen toimittaneelle taholle, jos lahja tuntuu ennemminkin taakalta ja kiroukselta. Minulla kuten Jobilla on oikeus syyttää luojaani siitä kelvottomuuden tunteesta, mitä tämä loi. Aivan kuten pieni lapsi syyttää vanhempaansa pahasta olostaan, koska ei muutakaan osaa, ei ymmärrä itseään, ei näe kokonaiskuvaa. Jos Jumala on rakastava vanhempi, hän kestänee minun kiukutteluni. Jos Jumala on suuri, hän sietänee minun pienuuteni.

Siispä pimeä kuin yö on Jumala toisinaan, kunnes jotain muuta ymmärrän. Suurin lohtu hädän hetkellä voi olla toinen ihminen, joka kestää pimeimmänkin minussa. Tunteet eivät vahingoita, kun ne saa tuntea, puhua ulos. Kauheinkaan toive tai pelko ei toteudu sen ääneen sanomalla.

Miksi en syntynyt kuolleena,
miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?

Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,
nukkuisin, minulla olisi rauha.

– Job

***

Matteukselta haluan papyruspalasen viime viikolla aiheuttaman mediakohinan innoittamana kysyä, että no oliko sillä Jeesuksella puoliso?

Kuvat ovat Satu Helsingin blogista Pahan päivän varalle, joka on yksi lemppariblogejani tällä hetkellä.