Pitääkö kirkossa viihtyä?

Nanna kirjoitti viime viikolla, että jumalanpalvelus on tylsä, ja sai aikaiseksi hyvää keskustelua.

Kun oma elämäni on enimmäkseen täyttä, minua tylsyys puhuttelee. Tykkään siitä, että saan istua kirkon penkkiin ja olla. Kukaan ei kysy mitään, eikä kukaan vaadi mitään. Minun ei tarvitse tehdä mitään. Saan olla itsekseni, ja kuitenkin olen osa koolle tullutta porukkaa ja koen itseni tervetulleeksi. Joskus laulan, joskus kuuntelen, ehkä ristin käteni, usein käyn ehtoollisella. Lepään tylsyydestä. Usein joku minussa liikahtaa tai sitten ei. Nautin siitä, ettei kukaan yllätä minua. Olen helpottunut, jos tiedän, ettei saarnaajan suusta tule mitään kummallisuuksia, mutta usein joku lause jää pyörimään mieleeni. Ärsyynnyn, jos minua yritetään viihdyttää.

Kun astun kirkosta ulos, olo on toinen.

Vaikka tylsyys on minulle mystiikkaa, usein kaipaan sen monia muotoja, rohkeammin.

Toisinaan jumalanpalvelusten ajatteleminenkin saa hermostumaan. Kaiken voisi tehdä paremmin. Sama tunne saattaa tulla ajatellessani mitä tahansa omalle ikäryhmälleni tarkoitettua kirkon toimintaa.

Millaisessa messussa sinä tykkäsit käydä?
Millaisiin juttuihin saattaisit mennä?

Mari Inka

Meillä on edelleen meneillään lukijakysely.