Polyamoria ja kristillisyys?

Dear Eki -palsta vastaa taas lukijakysymykseen, joka tällä kertaa ja Seksiviikon kunniaksi on: miten polyamoria ja kristillisyys sopivat yhteen?

Äärimmäisen mielenkiintoinen kysymys. Jos polyamoria on vieras käsite, niin do your googling ja palaa taas asiaan. No okei, tässä wikilinkki. 🙂

Kirkollinen ihanne on edelleen kahden ihmisen avioliitto, jossa seksuaalisuutta toteutetaan vain avioparin välillä. Avioliitto ei kuitenkaan ole Suomessa kaikille pareillekaan mahdollinen, ei kirkollisesti eikä juridisesti. Monoamorinen avioliitto on kirkossa ihanne, normi. Ihanteita ja normeja on voitava kyseenalaistaa, jos ne sulkevat ihmisten todellisia elämiä ulkopuolelleen. Kaikki eivät saavuta, halua tai pysty ihanteeseen, ja he ovat yhtä todellisia ja arvokkaita ihmisiä kuin normiin menenvät. Polyamoriset suhteet ovat todellisia, ja siksi aihetta on hyväkin tarkastella kristillisen etiikan näkökulmasta.

Kristillisen etiikan kaksi hyvää kulmakiveä ovat kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky, jotka voisi tiivistää rakasta Jumalaa, itseäsi ja toisia ihmisiä, ole hyvä Jumalalle, itsellesi ja toisille ihmisille.

Minä ymmärrän Jumalan rakastamisen juurikin itseni ja toisten ihmisten rakastamisena, itselle ja toiselle hyvänä olemisena. Olla itselle ja toiselle ihmiselle hyvä = rakastaa Jumalaa, koska Jumala tuli ihmiseksi ihmisten keskelle.

Tuo etiikka on toteutettavissa yhtä lailla polyamorisessa suhteessa kuin perinteisessä parisuhteessakin.

Omissa suhteissani, ystävieni suhteista keskustellessa ja ympäristöä tarkkaillessa olen huomannut, että jokaisessa suhteessa säännöt tehdään suhteen sisällä. Jokaisessa suhteessa on erilaisia sääntöjä ja rajoja. Kun ihmiset kohtaavat, heillä on valmiita sääntöjä päässään, mutta koskaan ei voi tietää, millaiset ne toisella on. On siis keskusteltava siitä, mitkä ovat omat ja toisen rajat. Harvoinpa ne onnellisesti kohtaavat, joten on kunnioitettava toisen rajoja ja keskusteltava, mitkä ovat yhteiset rajat, on tehtävä kompromisseja.

Olettaminen missä tahansa suhteessa on suuren haavoittumisriskin ottamista, sillä se on vähän kuin ajattelisi, että ihmisten pitäisi osata lukea toistensa ajatuksia. Don’t assume, it makes an ass out of u and me. :)

Sääntöjen ja rajojen sopiminen, kompromissit ja keskustelu ovat mahdollisia niin kahden ihmisen välillä kuin useammankin.

Kristillinen etiikka kehottaa rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toistaan. Ihmiset, jotka tekevät niin seksinkin suhteen omasta tahdostaan, avoimesti ja rehellisesti kaikkia osapuolia kohtaan, toimivat kristillisen etiikan mukaisesti. Se, että ihmisillä on erilaisia tapoja rakastaa toisiaan on todellisuutta. Sen todellisuuden hyväksyminen ja toisten erilaisten tapojen kunnioittaminen ei ole keneltäkään pois, eikä johda mihinkään katastrofiin, ei edes siihen absurdiin päätelmään, että mitä-jos-tämä-sallitaan-niin-seuraavaksi-sallitaan-avioliitto-hauvelin-kanssa.

Tämä ei ole kirkon kanta, ei kehotus eikä kielto eikä kannanotto, vaan minun eettinen pohdintani, joten paheksujat, paheksukaa minun pohdintaani, älkää minua tai kirkkoa. :) Mieluiten haastakaa ajatteluni!

Sitä paitsi Raamatussa on esimerkkejä jos jonkinlaisesta ”aviollisesta” suhteesta, tuossa hyvä havaintokuva.