Puusta pudonnut omena

Kesälomilla joudumme ottamaan kantaa siihen, kuinka paljon näemme loman aikana vanhempiamme. Ihanko monta viikkoa, päivän, onko tapaaminen ylipäänsä mahdollista? Kohtaamiset vanhempien ja aikuisten lasten kanssa kertovat siitä, onko napanuora katkennut tai edes venynyt. Kuinka paljon tässä perheessä on mahdollista itsenäistyä?

Toisille paluut hetkeksi lapsuuden kotiin ovat vaivattomia, mutta monille kovin vaikeita. Jotenkin kuristaa, on vaikea olla oma itsensä, taantuu teiniksi, on vaikea nähdä juuriaan ja toisaalta olla näkemättä. Ratkaisevaa on se, onko vanhempi-lapsi-suhteessa mahdollista luoda aikuinen – aikuinen suhde. Itsenäistymiseen tarvitaan molempien panosta. Olisi päästettävä irti ja uskallettava tulla omaksi itsekseen, tehtävä omia ratkaisuja. Äidille valitun kumppanin, ammatin tai hiustyylin kuuluukin alkaa ärsyttää.

Ja kun päättää palata juurilleen, on jälleen valittava, antaako asioiden olla vai yrittääkö niistä puhua. Ratkaisevaa on taas se, onko puhumisesta hyöytä. Aiheuttaako se enemmän mielipahaa vai puhdistaako ilmaa? Kykenevätkö molemmat osapuolet käsittelemään asioita ja katsomaan omaa osuuttaan vai onko vika aina vain toisessa? Sekä maailmalta kotiin palaava kaiken tietävä lapsiaikuinen että arvosteleva vanhempi voivat kumpikin olla kohtaamisen este. Omena voi olla niin kauaksi puusta pudonnut, ettei sitä voi kuin ihmetellä. Vai onko niin, että omena on pudonnut puusta juuri samoin vinksalleen kuin itsekin? Samanalaiset lommot omenoissa hiertävät toisiaan. Niin ärsyttävästi, etteivät ne tunnu mahtuvan saman katon alle.

Tuleeko kuristava ilmapiiri siitä, että molemmat viestivät sanoilla ja sanattomasti haavoillaan: kelpaanko sinulle? Saanko olla erilainen kuin sinä? Kuinka paljon saan olla totta? Voiko tässä suhteessa näyttää itsestään edes jonkun osan? Saako täällä mokata ja aloittaa alusta? Ja onko menestyminen sallittua? Läheisyys on vaikea laji, eivätkä kaikki siihen kykene.

Joskus on yritettävä löytää pienin yhteinen jaettava: Kahvin juonti, säästä puhuminen, ruohonleikkuu, tv:n katseleminen. Joku asia, joka yhdistää edes vähän. On taitoa osata erottaa asiat, joihin voi vaikuttaa ja ne, joiden on parempi antaa olla. Silti oma osuus itsenäistymisestä on tehtävä, vaikka toinen pitäisikin kynsinhampain kiinni vanhasta lapsi-vanhempi-asetelmasta.

Hiertävän vanhempi-lapsisuhteen keskellä on helpottavaa tietää, että Jumalan maailmassa vallitsevat toisenlaiset lait. Että kelpaa ihan sellaisenaan ja alusta voi aina aloittaa. Ja ihan ihmeeksikin Jumala luotuaan kutsuu. Minua. Meitä kaikkia. Joskus sitä on vaikea uskoa.