Rakas Jumala, onko liikaa pyydetty, onko?!!1

Just jotain tällasta, sydänarsekarhu ottaa vastaan, kun liu’un sateenkaarta pitkin!

Olen elänyt melko hyvän elämän. En helppoa, mutta kukapa olisi. Olen melko hyvä diilaamaan vastoinkäymisten, epäonnistumisien, tragedioiden ja muun paskan kanssa. Ei sillä, että niissä olisi minulle mitään helppoa, mutta pikku romahdus käänteessä ja toinen toisessa nostattaa kummasti sen kuuluisan Fenix-linnun tuhkasta entistä kirkkaampana ja elinvoimaisempana.

Paitsi etten usko, että se Fenix-lintu on ihan ennallaan, kun sieltä tuhkistaaan aina uudelleen syntyy. Uskallan väittää, että tipi on kyllä paksunahkaisempi, turpaan (tahi nokkaan) ottaminen ei enää tunnu yhtä pahalta, ja asenne on ”Difficulties? Bring. Them. Moth******ing. On”. Fenix-lintunen nousee kovempana, luodinkestävänä, valmiina ottamaan vastaan uudet haasteet.

Mutta jokaisen tuhkaksi palamisen jälkeen jotain Fenix-linnun sisältä kuolee. Kuolee uskoa onnellisiin loppuihin, kuolee hyväuskoisuutta, kuolee luottamusta siihen, että maailma ja ihmiset ovat hyviä.

Kenenkään ei pitäisi vain Fenix-linnun sankarillisen esimerkin tavoin palaa poroksi kerta toisensa jälkeen ja syntyä uudestaan uhmakkaampana. Jokaisen pitäsi saada olla paljon vaaleanpunaisessa hattarahötössä, jossa kaikki on ihanaa, luottamus elämään, maailmaan ja toisiin ihmisiin niin naiivi kuin se vain voi olla.

Joten rakas Jumala, hetkeksi minulle vain niitä perk***** Halinalleja, My Little Ponyja, sateenkaaria, yksisarvisia ja kuppikakkuja sydänkoristeilla. Ei ole paljon pyydetty, eihän! Minä en nyt hetkeen halua nousta mistään oman ihmisyyteni raunioilta, joten jooko, nyt tällanen diili ihan meidän kesken?

Terccuja, Hemuli

Ja ponikavereita! Jumakekna, voiko ihmisellä olla liikaa ponikavereita? Ei voi!