Rakastuin vanhukseen
Rakastuin toissa viikolla Arne Nevanlinnaan, 87 vuotta. Tutisevakätinen vanhus lumosi minut pienellä puheellaan Kirja, joka muutti elämäni (WSOY 2013) -kokoelman julkaisutilaisuudessa. Tällaisina lyhyinä hetkinä ymmärrän paremmin Jenni Haukiota, vaikka itselläni kyse oli enemmän platonisesta ihailusta.
Nevanlinna kertoi ”kuin yhdessä yössä” sanoutuneensa irti taustastaan saatuaan tietää natsien hirmuteoista 2. maailmansodassa. Ja sitten hän sanoi sanat, jotka ovat kulkeet mukanani: eletty elämä on muuttanut hänen kirjansa, ei välttämättä toisin päin. Olen yli 50 vuotta nuorempi kuin kirjailija. En ole myöskään viettänyt nuoruusvuosiani sodassa. Silti haluaisin omia tuon ajatuksen.
Minulta on mennyt aika lailla ensimmäiset 34 vuotta ymmärtää, että jutut harvoin paranee sillä, että yritän enemmän tai että olisin enemmän oikeassa kuin muut. Unohdan sen edelleen ajoittain. Vaikuttaa vahvasti, etten ole ihan penaalin terävin kynä tajuamaan juttuja spontaanisti: niin paljon on pitänyt iskeä päätä todellisuuteen ymmärtääkseni, miten vähän on yksiselitteisiä totuuksia. Paras löytö on ollut silti se, ettei Jumala rakasta oikeassa olemista. Kontrollin vastakohta on luottamus. Ja minä, tällaisena, saan luottaa.
Kun vanha mies kertoo siitä, miten on voinut useamman kerran elämässään todeta olleensa väärässä ja muuttaa suuntaa, se on vastustamatonta. Sellaiseksi minäkin haluan. Jos kurssini on jossain asiassa ollut väärä, haluan voida myöntää sen pää pystyssä ja lähteä toisaalle. Elämä muuttakoon kirjoituksiani (ja ajatuksiani ja teologiaa) vastaisuudessakin.
Toinen rakastamani vanhus oli Anna-Maija Raittila (1928-2012). Meri-Anna lainasi viime viikon bloginsa kommenteissa (joista monet olivat ihan asiattomia) tätä pätkää, enkä malta olla laittamatta sitä tähän. Niin kovaa se minuun osui:
”Jos elämänasennettamme hallitsee suhde levottomuuteen – omiin sisäisiin pelkoihimme, omiin puutteisiimme ja riittämättömyyteemme, tai ympärillämme kuohuvan maailman jatkuvaan epävarmuuteen – silloin pakostakin keinoksemme tulee hallinta, jonkinasteinen mestarointi, kontrollointi, koossapiteleminen.
Mutta luottamus – sitä on mahdoton hallita. Sen olemukseen kuuluu sellainen avoimuus, keskeneräisyys, oikeastaan epävarmuus, että on vain pysyteltävä nöyrästi, avoimena tutkistellen, sen antamassa suunnassa ja palveltava tuota suuntaa.”
Uuteen paaviin (Franciscus I, 76vuotta) en rakastunut ainakaan ensi silmäyksellä. Silti hänen elämänsä vaikuttaa kiinnostavalta. Ilmastosta huolestunut, bussilla ajeleva ja AIDS:ia sairastavien jalkoja pessyt paavi voisi hyvinkin saada kiinnostukseni heräämään.
Ps. Vielä siitä Kirja, joka muutti elämäni: Minä innostun aina kun ihmiset puhuvat kirjoista. Joten kirja on kiinnostavaa lukea ja tunnistan itseni monista kokemuksista – siitä miltä tuntuu kun jokin luettu iskee lujaa. Mukaan otettujen kirjojen ja kirjoittajien joukko on niin laaja, että jokaiselle löytyy varmasti jotain. Kannattaa varautua siihen, että oma lukupino kasvaa kun haluaa tutustua kirjoihin, jotka ovat muuttaneet muiden elämää. Aika monta kirjoitusvirhettä löysin, niistä miinusta.