Risteyksessä

Elämässä väistämättä tulee hetkiä, jolloin joutuu tekemään ison päätöksen, eikä kumpikaan vaihtoehto ole hyvä. Sydämen ympärillä on vanne, kurkussa patti ja päätä huimaa. Turvallisuus vai hyppy tuntemattomaan? Joskus vaihtoehdot sisältävät nämä molemmat askeleet.

Isoihin päätöksiin, muutoksiin, irtiottoihin ja myös paikalleen jäämisiin kytkeytyy ristiriitaisia tunteita, surua, iloa, ahdinkoa ja helpotusta. Päätöksenteon hetkellä pohtii usein: ”Mitä muut tästä ajattelevat?” Uteliaisuuden kulttuuri ruokkii lisää ajatuksia, kuten häpeä, lapsellisuus tai raukkamaisuus. Tällaisten tunteiden ja ajatusten ei tarvitsisi tulla pintaan. Mutta silti on tarve kehitellä valmiiksi liuta selityksiä – työkavereille omansa, harrastusryhmän tuttaville jotain muuta. Lähipiirinkin kohdalla miettii, voiko olla rehellinen, vai pitääkö päätöstä kaunistella.

Nolouden tunteen vyöryessä yli on lohdullista, jos jostain löytyy edes yksi, kenelle asiasta voi puhua suoraan. Räkä poskella märistessä ihminen on niin paljas. Onni onnettomuudessa, oikea ratkaisu tulee eteen ennenpitkää. Monesti jonkun kanssa päätöstä vatvoessa. Vuodattaminen, puhuminen, kirjoittaminen, ystävän lohduttavat sanat tai rukous. Kaikilla tällaista kontaktia ei ole.

Minun polkuni, minun elämäni. Minä päätän. Rakkauden ja välittämisen huomaa ympärillään sillä hetkellä, kun joku ottaa kiinni ja kuiskaa: ”Ei takerruta kysymään ’miksi’. Tarvitsetko apua, avataan uusi ovi?”

Rohkeasti. Keneltäkään lupaa kysymättä.

* * *

Robert Frost: The Road Not Taken

 

Two roads diverged in a yellow wood,

And sorry I could not travel both

And be one traveler, long I stood

And looked down one as far as I could

To where it bent in the undergrowth;

 

Then took the other, as just as fair,

And having perhaps the better claim

Because it was grassy and wanted wear,

Though as for that the passing there

Had worn them really about the same,

 

And both that morning equally lay

In leaves no step had trodden black.

Oh, I kept the first for another day!

Yet knowing how way leads on to way

I doubted if I should ever come back.

 

I shall be telling this with a sigh

Somewhere ages and ages hence:

Two roads diverged in a wood, and I,

I took the one less traveled by,

And that has made all the difference.