Saisko mennä naimisiin?
Kuulun niihin, jotka katsovat televisiosta kuninkaalliset häät (siis ne oikeat, leikkikuninkaallisia häitä en ole seurannut). Häät ovat mielestäni ihana asia yleensä myös toimittavana pappina. Kesähäiden aikaan ajattelen kaikkia niitä pareja, jotka yhä menevät naimisiin, yhä tahtovat uskoa yhteiseen tulevaisuuteen aina kuolemaan asti. Muistan itseni morsiamena 16-vuoden takaa. Muistan nuoruuden idealisoidun kuvan elämästä ja avioliitosta. Mutta pääsin toiveideni mukaan naimisiin ja olen yhä tuossa samaisessa avioliitossa. Ja tahdon olla yhä.
Häät ja avioliitto saivat toisenlaista näkökulmaa eilen, kun osallistuin Yhteysliikkeen järjestämään paneeliin Kallion kirkolla.
Tilaisuudessa kirjailija Kaari Utrio kävi läpi perheen merkitystä eri aikoina. Pitkään vanhanajan maatalousyhteiskunnassa perheen tehtävänä oli jäsentensä suojeleminen, elättäminen, jälkeläisten tuottaminen ja kasvatus, eritoten uskonnollinen kasvatus. Perheen ja avioliiton tehtävä oli luoda taloudellista turvaa. Nykyajan perhe on enemmänkin tunneyksikkö. Perheen ja parisuhteen odotetaan täyttävän tunne-elämän tarpeet. Perheen merkitys on siis kovin eri meillä nyt kuin mummoni mummolla.
Koska tilaisuudessa oli paljon ihmisiä, jotka eivät toiveistaan huolimatta ole voineet solmia avioliittoa ja/tai saaneet perhettä siten kuin me perheen nykyisin käsitämme, teki minun mieli pyydellä anteeksi. Siis anteeksi ihan yksityisenä ihmisenä, että minä olen saanut mennä noin vain halutessani naimisiin ja kipuillut välillä oman tahtoni kanssa, mutta toisilla ei ole edes oikeutta aviokriisiin. Anteeksi, tämä on väärin. Olen pahoillani. olen pahoillani myös työnantajani, kirkon, puolesta. Monenmoista taakkaa ovat kirkon edustajat homoseksuaalien elämään luoneet.
Kuulin tositarinoita siitä, miten toisiaan rakastavat ihmiset eivät ole voineet jakaa arkeaan vaan olosuhteiden pakosta eläneet kaapeissa. Monet asuvat yhä naapureina tai mukanaapureina. Joidenkin seurakunnan työntekijöiden yhteisen osoitteen oli piispa kieltänyt ja he olivat muuttaneet eri osoitteisiin. Koska piispa käski ja uhkakuvissa näkyi työpaikan menetys.
Homoseksuaalien ihmisoikeuksista puhutaan kirkossa ja yhteiskunnassa nyt paljon. Jotkut väittävät, että ihan kyllästymiseen asti. Minusta asioista täytyykin puhua niin kauan kuin ihmisoikeudet eivät toteudu. Minusta se on kristittyjen velvollisuus taistella kaikkien ihmisryhmien tasa-arvon puolesta.
Seminaarissa esiteltiin myös avioliittoa ja perhettä kirkon opinkehityksen kannalta. Nykyään kirkossakin me suosimme avioliittoa muun ympäröivän kulttuurin tavoin, jos kaksi ihmistä tuntee rakkautta toisiaan kohtaan. Ja pidämme avioliiton elinikäisyyttä ihanteena. Mutta kyllä kyllä vihimme ihmisiä uudelleenkin avioon. Niin koska elämä nyt vaan on sellaista ristiriitaista, ei kaikki mene aina niin kuin Strömsössä, elokuvissa tai Raamatun ihanteissa. Tietenkin tämä tiedetään kirkossa. Se tulee esille jo Raamatun alkulehdillä, ihminen on erehtyväinen= kristinuskon kielellä syntinen.
Kun rakkaus tunteena on avioliittokäsityksen pohjalla nykyisin myös kirkossa, avioliiton voisi olettaa koskevan myös niitä naisia, jotka rakastavat naisia ja niitä miehiä, jotka rakastavat toista miestä. Minun moraalitajuni ei ymmärrä, mitä syntiä siinä on, jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa sitoutua toisiinsa kunnes kuolema heidät erottaa. En ymmärrä. En sitäkään, miksi heidän liittoaan ei voisi kutsua avioliitoksi ja pyytää sille siunausta. Sen ymmärrän, että tällaisia seminaareja on järjestettävä ja keskustelun on jatkuttava, että ymmärrys puolin ja toisin kasvaisi. ymmärrän hyvin, että Pride-kulkueita ja tapahtumia on järjestettävä ja homoseksuaalien ihmisoikeusasioita pidettävä esillä.
En valitettavasti itse pääse huomenna mukaan Pride kulkueeseen, mutta olen iloinen, että se järjestetään ja toivon, että kirkko näkyy siellä ja tuo esille sanomaa Jumalan rakkaudesta. Siitä suurimmasta rakkaudesta, josta kaikki ihmisten väliset rakkaudet ovat saaneet lähteensä.
– Minna T.
kuva 1: iltasanomat
kuva 2: Melissa Hanhirova