”Se uskis”, moro!

Uskis on uus hipsteri

 

Viikonloppuna istuttiin kaverin kanssa pienimuotoisessa tapahtumassa. Siemailtiin siinä kuplajuomaa ja katseltiin muita paikalla olevia ihmisiä. Helsinki – koko Suomi itse asiassa – on niin pieni, että kaikki tuntee kaikki yhden ihmisen kautta.

– Kiva fleda, kuka toi on? Näyttää tutulta.
– Se on yks Lakke, mun kaverin kaveri.
– Ai Lakke, no sit se on se graafikko, josta mun kaveri on puhunut, kuulemma hyvä tyyppi. Sen eksä on kuulemma kans kiva. Emmä ees tiedä, kuka se on.
– Ai senkin mä tiedän, se on yks Kellu, joku taiteilija.

Osapuilleen näin syvällistä keskustelua kävimme, kunnes aloimme pohtia näitä epämääräisiä ”faktoja” näkemistämme ihmisistä. Onkohan meistäkin  puolituntemattomien tietoisuudessa jotain ”faktoja” – ”sen eksä”, ”ton nyksä”, ”se hippi”, ”joku tyhjäntoimittaja”, ”yks hullu”?

Siitä muistui mieleeni, miten kerran menin ystäväni juhliin. Paikalla oli lähinnä taiteilijoita ja homoja (tää bloggaus on nyt lokerointia). Ystäväni esitteli minut kaverilleen.

– Hei ookste tavanneet, täs on Hemuli.
– Hei joo, sä oot se uskis!

Ja tässä vaiheessa tarina on keskeytettävä, koska taustalla on aivan liikaa kamaa, että voisin selittämättä kertoa, miten vastasin.

Minä en ole koskaan pitänyt itseäni uskiksena, uskovaisena. Enhän minä ole koskaan uskonut satavarmasti mihinkään yliluonnolliseen. Kristitty, paperilla joo, mutta kaukana niistä mielikuvista, mitkä minulla itselläni kristityistä on. Mikä mielikuva? Olen opiskellut kymmenen vuotta teologiaa, ollut kirkon duunissa nelisen vuotta ja tehnyt harjoitteluita sekä vapaaehtoishommia seurakunnissa, joten minä jos kuka tiedän, että ei ole mitään yhdenlaista kristittyä (+ mun parhaimpien kavereiden joukossa on pappeja enemmän kuin laki sallii). Ja silti, silti kristitty tuntuu vieraalta attribuutilta juuri minuun. Keksin heti kymmenen parempaa lokeroa, joihin minut voisi tunkea.

Uskiksen ja kristityn minusta tekee ulkopuolisten mielikuvissa faktat, että olen teologi, olen kirkon palkkalistoilla, kirjoitan julkisesti blogia Suomen ev.lut. kirkon logon alla. Ja jos jossain somessa tai bileissä muiden lokeroiden ihmiset oikein osoittavat ennakkoluuloja uskontoja, kirkkoa, kristinuskoa kohtaan, niin minähän menen ja tykitän toisenlaista näkemystä (paitsi aina ei jaksa).

Vuosia sitten, jos joku sanoi minulle, että ”ai että sä oot uskis”, minä selitin kaiken edellä mainitun ja vielä jotain diipadaapaa Jumalasta ontologisesta näkökulmasta, historiallis-kriittisestä raamatuntulkinnasta ja muuta akateemista jargonia (eipä silti, rakastan sitä), koska en mahtunut omassa päässäni kategoriaan, enkä halunnut tulla nähdyksi ulkopuolisten silmissä siinä kategoriassa. Mutta nyt, tarina jatkukoon, keskustelu meni näin:

– Hei ookste tavanneet, täs on Hemuli.
– Hei joo, sä oot se uskis!
– Jep, mä oon se…

Totesin sen lakonisesti, kyllästyneenäkin. Kyllästyneenä selittämään itseäni, omia tai toisten ennakkoluuloja pois. Aivan sama sitten, mihin tämä leima minut sosiaalisessa kontekstissa asettaa, voin olla sitten ”se uskis”, vaikka en keksi mitään epäseksikkäämpää attribuuttia kuvaamaan yhtään ketään. Minä olen se nolo uskis, fine, ja omalla olemisellani, mitään sen enempää yrittämättä ehkä onnistun, ehkä en, toistamaan toisin kaiken sen epäseksikkään, mikä tähän leimaan kuuluu.

Ei se silti helppoa ole edellenkään ajatella olevansa bileissä muiden päissä ”se uskis”. On niin paljon helpompaa sanoa, että olen feministi, queer, kasvissyöjä, vaikka ne saattavat olla punaisia vaatteita jossain muissa lokeroissa.

Oliko tällä tarinalla, vuodatuksella jokin opetus? Ehkä yritän sanoa (ihan vain oman imagoni takia), että yrittäkää löytää niistä teille itsellenne vieraimmista kategorioista yhdistäviä tekijöitä ja hyviä tyyppejä. Yhtäläisyyksien etsiminen on paljon hedelmällisempää kuin erottavien tekijöiden korostaminen. Ei ole sattumaa, että tätä blogia kirjoittaa suuressa yhteenkuuluvudentunteessa muun muassa homot ja lestadiolaiset. Meillä on paljon enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia, ja me olemme kyllästyneitä tulemaan leimatuiksi yhden kategorian ja sen tuomien ennakko-olettamuksien perusteella.

No niin, minä jatkankin tästä ambivalentin itseidentifikaationi olenpas-enpäs-olenpas-enpäs -työstämistä. Moro!

Hemuli, ”The Uncool” kaappikristitty
Kuva: Usko Toivo Rakkaus -kamppiskamaa, saattaa sisältää itseironiaa