Seitsemän kuolemansyntiä: Viha

“I come from a long line of women” jotka ovat peittäneet vihansa. Silloin kun isoisä ajoi vaimoaan ja lapsiaan takaa naapuriin, isoäitini ei pakannut tavaroitaan vaan palasi tilanteen rauhoituttua, siivosi jäljet ja leipoi karjanpiirakat. Nieli vihansa, yritti ehkä ymmärtää, katsoi eteenpäin.

Martyyriuuden kruunua on annettu perintönä seuraaville sukupolville perheessä jos toisessakin. Kruunun mukana ovat kulkeneet halvaannuttava pelko, alistuminen, tyytyminen osaansa ja väitän, että viha. Kristillisessä uhrautumisessa pitäisi kai olla kyse siitä, että uhraa itsensä toisten puolesta. Surullisin muoto tästä on se, jossa uhrataan itsensä, eikä pelasteta ketään.

Tyttöni ovat kovin kilttejä. Taatusti hekin kantavat tätä vihaa, jota äitien tukahdetuista tunteista ties kuinka monenteen polveen riittää valumaan heillekin. Silti voi toivoa, että sitä olisi jo vähemmän. Sillä tässä kodissa äiti saa olla vihainen ilman että mitään pahaa tapahtuu. Täällä opetellaan myös sitä, että lapsi voi olla vihainen ilman että äiti romahtaa.

Vihalle ei jää tilaa, jos sen ilmaisemisesta seuraa automaattiona velvoite antaa anteeksi. Vihalle ei jää tilaa, jos kukaan ei pysty ottamaan sitä vastaan ja kestämään sitä.

Jumala tietäköön, että minä olen helvetin vihainen monestakin asiasta. Ja kestäköön sen.

Minna J.