Seitsemän kuolemansyntiä: Ylpeys
Anopin hautajaisissa hänen pappisveljensä pitää muistopuhetta ja kertoo kunnioittavasti sisarestaan. Yksi arvostettava piirre oli se, että hän ei ollut ylpeä lapsistaan. Se on tarkoitettu kehuksi mutta kuulostaa siltä, kuin hänen lapsensa olisivat syrjäytyneitä. Tai ikäviä ihmisiä.
Minun on vaikea uskoa väitteen olevan totta.Vaikka lause kuulostaa kummalliselta, ymmärrän mistä se kumpuaa. Minäkin sain vastaavan kasvatuksen: pahinta mitä elämä voisi eteen tuoda, olisi ylpistyminen. Perinteisen kristillisen käsityksen mukaan ylpeys (turhamaisuus) onkin pahin kristillisen opin seitsemästä kuolemansynnistä. Kasvatuksen nimissä minua on ojennettu ja muistutettu puutteistani. Siinä on toki omat hyvätkin puolensa.Ylimielisiä ihmisiä en voi sietää. Mutta onnistumisistakin olisi ollut hyvä kertoa. Edes joskus.
Tietoisuus omista vahvuuksista onkin aivan eri asia kuin perusteeton ylpeys.
Ajatella, jos sitä olisi ihan pienestä pitäen voinut rinta rottingilla esitellä itsensä? Tällainen minä olen ja riitän näin. Osaan tanssia ja laulaa ja hymyni on valloittava. Ja mitä en osaa, sen opin. Ylpistymisellä pelottelu on taas ollut yksi kasvatusase, jolla on saatu aikaan sukupolvista toiseen siirtyviä vääriä käsityksiä itsestä ja elämästä.
Minun ei ole vaikea melkeinpä kättelyssä kertoa heikkouksiani ja mokiani, mutta ansioluettoloni pitäisi mieluummin piilossa. Ja miksiköhän? Ehkä siksi, että jos joku vaikka tulee siitä kateelliseksi. En tiedä.
On haaste löytää ns. sopiva tyytyväisyys. Siksi varmaan Aristoteles nimesi moraaliseksi hyveeksi ylpeyden nimenomaan niin, että osaa vaatia kunniaa itselle niistä asioita, jotka on tehnyt.
Wikipedian mukaan Ylpeys on tunne. Ylpeä henkilö voi tuntea onnellista tyytyväisyyttä esimerkiksi omia suorituksiaan ja ominaisuuksiaan kohtaan.Ylpeys voi tarkoittaa myös korostunutta itsetietoisuutta, kopeutta, korskeutta tai pöyhkeyttä.
Tyytyväinen ei kuulosta niin pahalta sanalta kuin ylpeä. Minäkin harjoittelen tätä moraalista hyvettä ja kerron siksi asioista, joista olen tänään ylpeä. Haluan käyttää nimenomaan sanaa ylpeä (silläkin uhalla, että ylpistyn tai joku tulee kateelliseksi)
Olen ylpeä siitä, että sain sytytteyä takkaan tulen.
Olen ylpeä siitä, että sain tehtyä kanapataa, joka valmistui takan leivinuunissa sillä aikaaun olimme ulkona.
Olen ylpeä tyttärestäni, joka kovasti harjoitteli luistelua. Itki ja nousi uudestaan ylös ja sanoi: ”minä en vielä osaa luistella”. Sana vielä on se toivoa ja sisua luova sana.Olen ylpeä itsestäni, että jaksoin tsempata kaatujaa.
Olen ylpeä pihamme omenapuusta, joka vuoroin näyttää joskus tältä ja joskus tältä:
Sen kauneus tekee minut onnelliseksi.
Olen ylpeä tyttäreni kasvaneista hiuksista ja siitä, että osaan letittää niitä.
Paljon muustakin olen ylpeä. Suurin osa niistä on sellaisia sisäisiä juttuja, joita ei valokuvin suoraan yksyhteen voi näyttää. Mutta tuntui mukavalta esitellä näitä onnistumisia. Minkälainen sinun listasi olisi?
Niin ja hautajaisissani pitää puhua siitä että olin erityisen ylpeä lapsistani. Toi elämä eteensä heille mitä vain <3 . Niin ainakin toivon, että äidinrakkausylpeys menee.
- teksti Minna T.
- kuvat Minna T.