Statuskysymyksiä

Neljän perheen tiskiallas, pyykkitupa ja suihku.

Tiesithän että suomalaisesta suihkusta tulee vettä aivan käsittämättömällä paineella? Ja että netin nopeus on verrattavissa valon vilahtamiseen? Ja se, että sisä- ja ulkolämpötilan välillä voi olla 40 astetta eroa, on jotain todella ihmeellistä? Näin reissun jälkeen ihmettelen aina näitä ehkä noin kuukauden ajan tai vähän yli ja sitten taas pidän niitä itsestäänselvyyksinä, niin kuin olen oppinut olettamaan.

Minä en ole tähän päivään mennessä sitä oppinut ymmärtämään, että miksi ihminen on sellainen, että se tottuu (tarpeellisen yläpuolelle) nousevaan elintasoon. Siinähän ei ole esimerkiksi ympäristön kannalta piiruakaan järkeä. Miksi materia on niin houkuttavaa ja koukuttavaa?

Lilyn toimitus  kyseli eilen ihmisten palkan kokoa ja kommenteissa näkyi pelottavan selkeästi se, miten monella menot olivat automaattisesti nousseet tulojen noustessa. Totta on, että Suomi on kallis maa ihan niin kuin esimerkiksi ruoan suhteen, mutta mielikuvani perusteella totta on myös se, että esimerkiksi kouluissa ja median kautta lapsille nuorille tulevat paineet ja vaatimukset materian suhteen ovat nousseet paljon yli tarpeellisen. Tunnistan molemmat ilmiöt ehdottoman omakohtaisesti.

On kuitenkin myös mielenkiintoista huomata, millaiset asiat nostavat statusta missäkin ympäristössä, yhteisössä ja porukassa. Monessa paikassa se voi olla tietyn brändin tuotteita, mutta vaihtelee suuresti, kiinnitetäänkö huomiota sen tunnettuvuuteen vai omaperäisyyteen, historiaan vai eettisyyteen, materiaaliin tai designiin, luonnonmukaisuuteen tai huipputeknologiaan.

Viimeksi viikonloppuna totesimme ystäväni kanssa tanssilattiaa katsellessamme että ulkopuolisuutta kokee jokainen. Materialla voi olla helppo piilottaa (tai vaihtoehtoisesti korostaa) pintapuolista ulkopuolisuutta mutta sisäiseen ulkopuolisuuteen se vaikuttaa ratkaisevasti tai ainakaan kovin pitkäaikaisesti harvoin. Sisäinen ulkopuolisuuden kokemus on käsitykseni mukaan joka ikisellä ihmisellä. Siksi minusta olisi myös mahdollista että samaa kokemusta nimittäisi ainutlaatuisuudeksi, tai jaksaisi muistuttaa itselleen aina silloin tällöin että olemme yhdessä yksin.

Voi, kun osaisimme nähdä vaatimusten taakse. Voi, kun osaisimme irrottaa turhista ja tarpeettomista odotuksista. Voi, kun olisi helpompaa muistaa että en ole ainoa, joka kokee olevansa yksin tämän tai tuon asian kanssa. Voi, kun puhuessamme osaisimme jättää oletukset ja toisen puolesta puhumiset mahdollisimman vähiin. Voi, kun toisinaan pysähtyisimme aivan arjessa kuuntelemaan ja kysymään sen kaikkein eniten kohtaamamme ihmisen kuulumisia ja ajatuksia. Sanomaan vaikka hei, niin kuin Hemuli eilen ehdotti.

Auringon vaikutus asenteeseen on valtava. Toivottavasti tulevana keväänä sitä riittää. Toivottavasti pilvisinä päivinä löytyy muunlaista aurinkoa.

-Juudit