Synkkä Pääsiäinen

Vanhahko mies juo kupista kahvia ja tekee ristisanatehtävää. Pitäisi tietää mikä juhlapyhä on kyseessä. Kukaan ei käynyt tänäkään pääsiäisenä tervehtimässä. Sitä kai tuo ristisanatehtävä kysyy. Pääsiäistä. Liikaa pettymyksiä. Siis on ilmassa ja on ollut.  Kyllä hän sen tietää ja on itkenyt sitä parhaalle ystävälleen. Sille petolliselle mutta ainoalle, joka on kaapissa uskollisesti odottanut avaamista. Ystävä ei antanut näinä pyhinä avata itseään vain puoliksi, vaan pakotti juomaan loppuun asti.

Taalasmaan Sepon kohtaloakin on tullut surkuteltua yhdessä pulloystävän kanssa. Sepon kohtalo tuntuu tutulta. Ja Seppo tuntuu tutummalta kuin moni muu. Mutta Seppo sentään pelastettiin viime hetkellä.

Ovikello soi. Poika tulee käymään – ihan vain pikaisesti, kun ei pyhinä tullut käytyä. Tuo narsissikimpunkin. Lapsetkin ovat mukana. Ujostelevat isänsä selän takana. Jännittävät. Pojan vaimoa vanhahko mies ei ole enää nähnyt vuoteen ainakaan.

Juovat kahvit ja puhuva lumien lähdöstä. Ja Taalasmaan Seposta. Ovat sitten pitkään hiljaa.  Lähtiessä poika toteaa: ”Pidä itsesi hengissä”.

Toivooko poika niin vai sanoiko vaan? Ne sanat kaikuvat miehen korvissa narsissikimppua katsoessa.

Radion iltahartaudessa joku puhuu taas pääsiäisestä. Ilosta, joka tulee joka kotiin. Nuoren kuuloinen nainen puhuu kirkkaalla äänellä: mahdut armahdettujen joukkoon, vaikka olisit pettänyt tai petetty tai muuten elämän murjoma. Niin opetuslapsetkin olivat. Kuolemaa vahvempi on Jumalan armo ja anteeksianto. Uusi elämä kutsuu.

Kyyneleet valuvat taas miehen poskia pitkin. Himpskatin kyyneleet.   Mies ei osaa ihan varmasti sanoa, kuuluuko tuo armo hänellekin.