Voihan vanhuus
Hän näkee meidät jo parvekkeelta, ettei vain olisi odottanut ikkunassa koko päivän. Hän tulee rappukäytävään vastaan, halaa ja puhuu taukoamatta. Ilmasta, lapsista, pojan pojastaan ja hänen sanomisistaan. Pojastaan, jota näkee liian vähän, mutta ei sano liian vähästä näkemisestä meillekään. Peremmälle tulkaa. Arvovieraiden kultareunaiset Arabian kahvikupit vuosimallia 1952 odottavat pöydässä. Ovat olleet siinä kaksi päivää, hän […]