Todellinen hinta

Minä halusin viikonloppuna löytää paidan itselleni. Sellaisen jota voisi työtilanteissa pitää papin paidan kanssa. Kiersin keskustan liikkeet, ne tavanomaiset. Ei saisi olla liian kallis. Pitäisi olla iloisen värinen. En löytänyt, vaikka kaupat ovat vaatteita pullollaan. En ehtinyt Zaraan. Menen sinne toisena päivänä.

Illalla kotona luin uutisen naisista, jotka Bangladeshissa  työskentelevät ompelualalla. Sanotaan, että he ovat Bangladeshin selkäranka. 3 miljoonaa naista ompelee vaatteita länsimaihin. Palkka on euron päivässä. Naiset asuvat usein erossa lapsistaan, koska perhettä ei ole varaa tuoda kaupunkiin. Ylitöitä pitää tehdä yölläkin. Siitä ei makseta lisää. Ompelijoiden työsuhdeasumuksiin ei välttämättä tule juoksevaa vettä. Kuukausipalkalla ei voi ostaa vaatteita niistä liikkeistä, jonne he vaatteita ompelevat. Meillä Suomessa niitä voi ostaa esim. Zarasta ja H&M:lta.

Minä halusin pienenä kovasti vappuilmapallon. Sellaisen metallipintaisen, joita taas myytiin suurissa ryppäissä. En jostain syystä saanut sellaista, vaikka kuinka pyysin. En muista mitä pallot maksoivat 80-luvulla ja en muista mitkä olivat perustelut sille, että en saanut sellaista. Vapun päivänä menimme perheen kanssa mökille. Myös isovanhemmat tulivat omalla autollaan perässä. Kun he saapuivat perille, heillä oli minulle kymmenittäin pulleita metallisia vappupalloja. Varmasti sata kappaletta oli myös tyhjiä puhaltamattomia palloja kaikkia tulevia vappuja varten.

Minä en tiedä mikä ilmapallokauppiaan elämäntarina oli. En tiedä miksi hän oli ajanut pakettiautonsa tahallaan rekan alle sen vappupäivän aamuna. Isovanhempani olivat ensimmäiset onnettomuuspaikalla matkatessaan mökille. Paikalle tullut poliisi antoi pakettiauton perässä olleen ilmapallopilven ukilleni. Minä olin ikionnellinen, kun sain niin paljon palloja.