Tuomita tai rakastaa
Luin internetistä: ”Harmittavan usein tuntuu olevan helpompi tuomita kuin rakastaa.”
Tuomioita voi saada myös oikeuden edessä ja niillä on omat syynsä ja seurauksensa, puhun tässä ihmisten välisestä, sosiaalisesta ja hengellisestä tuomitsemisesta.
Meillä on usein hyvin sisäänrakennetut ja vahvat ajatukset siitä, mikä on oikein tai miten elämän pitäisi kulkea. Elämä alkaa näin, lapsuus sujuu suurinpiirten noin, kasvamiseen kuuluu nämä asiat, koulua ja työtä ja kouluttomuutta ja työttömyyttä ja valintoja, suunnitelmia ja epäselvyyttä, hyviä hetkiä ja paljon arkea. Varsinkin muiden ihmisten elämän olisi hyvä kulkea tasaisesti ja niin että sosiaalisen median välittämää kuvaa ei tarvitsisi kohdattaessa paljon korjata.
Mutta sitten tuleekin omalle kohdalle stop ja seis. Silmät selällään seison ja tuijotan maailmaa, joka jatkaa liikettään ikäänkuin samalla tavalla, vaikka kaikki on muuttunut. Vaadin itselleni tilaa ja haluan että minuun reagoidaan, haluan että maailma tai ainakin lähiympäristö muuttuu kanssani. Mutta eipäs kun.
Hymyilevät ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä ja kuuntelevan kanssa on jotenkin helpompaa olla kuin sellaisen, jolla olisi paljon asiaa ja muutosehdotuksia. Ja kun ei edes riitä että kuuntelee vaan pitäisi olla kannustamassa ja kannattelemassa myös vapaapudotuksen aikana.
Jos joku kyseenalaistaa itsellemme ilmiselviä valintoja, on helppo loukkaantua ja ohittaa ihminen ja olla pohtimatta lainkaan itse asiaa. Toivoisi, että tähän mennessä olisi opittu antamaan arvo ihmisen omalle kokemukselle ja kuuntelemaan sitä. Kysymään, kuinka voisin toimia, jotta hylkäämiseen sijaan kokisit hyväksyntää, ohittamisen sijaan todellista arvoa ja kohtaamista. Hyväksyntä ja kohtaaminen ovat noin niinkuin kohtuullisen olennaisia siinä, miten ihmisen hyvinvointi useimmiten hahmotetaan.
“Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Matt 7:1
Rakastaminen on lähellä pitämistä silloin kun ihminen on haavoittumaisillaan, oven aukaisemista sille, joka seisoo oven takana eikä jaksa koputtaa. Rakastaminen on ehdoista luopumista. Ei jos tai mutta vaan kyllä;
Sä arvokas oot, mä tuollaisna rakastan sua.
-Juudit