Tyytyväisyys on vaikea laji

Blogikollegat hoksasivat aika monesta kuolemansynnistä niiden positiivisia ilmiasuja. Tai käsitteiden uudelleenmäärittelyitä. Minä sitten jäin pohtimaan niiden oikeasti negatiivisten ilmiöiden vastailmiötä.

Luulen, että se on lähellä tyytymistä, tyytyväisyyttä. Se on kyllä totta puhuen aikamoinen kattotermi, jonka sisään voi tunkea vähän mitä vain ja joskus sinne kuulumattomiakin asioita. Mutta tällainen näkökulma tuli mieleen:

Olen tässä jonkin aikaa ollut ihan tyytyväinen siihen, mitä olen nähnyt peilistä. Sillä tavalla aika kuluu joskus hyvänkin tovin. Sitten tuli väärä valo tai väärä päivä ja tunnelma muuttui. Ei siinä mitään, muutos kuuluu elämään.

Mutta ärsyttävintä siinä on se, että sillon yleensä mustamaalaan sen koko kuluneen hyvän kauden ja väitän itselleni että olen ollut harhaluuloissa ja kuvitellut vaan. Että ei se hyvä olo ole ollut oikeasti totta. Se on raivostuttavaa.

Tässä Jukka Pojan laulussa on ehkä semmosta kiitollisuuteen painostamista, josta en niin pidä, mutta sen lisäksi paljon hyviä pointteja. Näköpiirin laajentamisesta, materiaan hullaantumisesta, rastien keräämisestä, kiitos sille kelle kiitos kuuluu ja saamisen ja haluamisen kierteestä. Tyytyväisyydestä.

 

//www.youtube.com/embed/MOiWk-FxTt8?feature=player_detailpage

 

Tunnelman vois siis tiivistää jotenkin näin:

”Olen tänään rumempi kuin eilen, mutta eilisen kokemus ei ollut silti väärä.”

Toimii myös näin:

”Ajattelen nyt, että ajattelin ennen tavalla, jota en enää allekirjoita, mutta aikaisempi(kin) onnellisuuteni oli silti ihan yhtä todellista.”

– Juudit