Unelmien kaatopaikka

Huomenna vietetään Lapsettomien lauantaita ja Simpukka ry:n 25-vuotisjuhlapäivää. Suomessa noin joka viides pariskunta kärsii tahattomasta lapsettomuudesta – ainakin jonkin aikaa. He ovat usein vaivastaan hiljaa. Monien on vaikea ymmärtää toisen kärsimystä, varsinkin jos asianosaisen on vaikea siitä puhua. Siksikin on hyvä, että tällaisia päiviä vietetään. Ei vain lapsettomien takia, vaan myös informaation antamiseksi niille, jotka eivät vaivasta omakohtaisesti tiedä.

Vuosia sitten kirjoitin tällaisen runon. Kirjoittamalla pystyin purkamaan epämääräistä suruani puuttuvasta unelmasta. Silloin en uskaltanut runojani kenellekään näyttää. Huomenna julkaistaan lapsettomuusrunokirja, jonne tämäkin runo on päätynyt.

  

Joka kerta

                      kun löydän housuistani

                                            verta

                                            ymmärrän

keskiajan ihmistä

ja sitä, että paholainen, Basiliski

syntyi naisen kuukautisverestä

Tietysti

Paholainen pystyi tappamaan pelkällä katseellaan

Basiliski syntyy

                      Edelleen

                      Minun housuihini

                      Kerran kuussa

                      Ja tappaa katseellaan

                      Kaiken elämänilon

 

Ja kuitenkin kaikessa itsesäälin syövereissä

Jokin osa minusta

                      Uskoo sittenkin sellaiseen

                                            Jumalaan

                                            Joka ei kiduttaakseen ihmismieltä

                                            Pistä häntä haluamaan mahdotonta

 

Haluan uskoa, että syvimmällä kaipauksellani

On jokin merkitys

 

Mutta mikä?

 

Vaikeaa on tietää, milloin toteutumattomasta unelmasta olisi viisasta alkaa luopua ja milloin taas jatkaa toivon ylläpitoa.  Tarkkana saa myös olla kenelle vaivoistaan voi puhua, niin että ei tule vain surullisemmaksi. Tökeröitä sammakon päästäjiä riittää.

Ollaan siis herkillä toistemme erilaisten elämäntilanteiden kanssa.

  Minna T.