Vaatteiden alla häpeä

Yöllä oli kuuma nukkua. Uni ei tullut silmään. Minun pyjamassani oli vaaleansinisiä tähtiä, pilviä ja kuunsirppejä. Pyjamakangas oli pehmeää ja mieluisaa, mutta niin kuuma se pyjama oli. Otin pyjaman pois. Keho viileni ja tuli uni. Mutta äiti huomasi, että minulla ei ole yöpukua päälläni. Äkkiä piti pukea paita ylle ja häpeä samalla myös. Jotakin siinä paljaassa ruumiissani oli, että se piti peittää.  En vain ymmärtänyt, että mitä. Taisin olla viiden vanha.

Myöhemmin, 12-vuotiaana, pyysin saada ensimmäiset rintaliivit. Ne nykäistiin nopeasti hyllystä ja kiikutettiin kiireesti alusvaateosaston kassalle. ”Ei niitä tarvitse sovittaa.” Pienillä hakasilla laitettiin häpeä tiukasti kiinni kehoni ympärille. Sitten oli koulussa päivällä taikuri esiintymässä ja maha oli kipeä. Itkun kanssa menin illalla kertomaan kuukautisista. Nolotti niin.

Jumala oli kuulemma tyytyväinen luotuaan ihmisen. Hän oli sitä mieltä, että ihminen on hyvä. Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää…Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen…Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ”Missä sinä olet?” Mies vastasi: ”Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.” Herra Jumala kysyi: ”Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? (1. Moos 1:25-1 Moos. 2:11)

Pikkuhiljaa sitä sitten oppii, mitä tässä elämässä pitää hävetä. Sen oppii aikuisten hiljaisuudesta, kun on sanonut jotakin liikaa. Miten muuten lapsi osaisi tietääkään, että ihmisvartalo ei monilta osin ole sellainen, että siitä sopisi ruokapöydässä puhua. Lapsena vaatteiden alle piilotettu häpeä on jäänyt minuun kiinni monella tavoin. Se on vaikea riisua pois. Mutta ei Jumala laittanut häpeää ihmiseen. Aikuiset opettavat häpeän lapselle.

Nanna H.