Voi, minun pieni poikani!

Mietin Mariaa, Jeesuksen synnyttäjää. Tyttöä, josta kasvoi tehtävänsä mittainen nainen, perheenäiti ja oman esikoispoikansa seuraaja. Hän pyysi Jeesusta tekemään ensimmäisen ihmeteon Kaanaan häissä, hän seurasi lastaan ristin juurelle saakka. Viimeiseksi teokseen Jeesus huolehti äitinsä tulevaisuudesta.

 

Jeesus sanoi minulle, että en saisi hätäillä. Tämä pääsiäinen ja hänen kuolemansa ovat osa samaa Jumalan suurta suunnitelmaa kuin oli ollut hänen syntymänsä kolmekymmentä vuotta sitten. ”Ei hätää, ei hätää”, sanoin nyt itselleni ja Johannekselle, Johannes minulle ja itselleen. Niin me vakuuttelimme, vaikka samalla puistatukset kävivät läpi ruumiin eilistä ajatellessa. ”Voi poikani, voi poikani!” En voinut estää kyyneleitä ja huutoa tulemasta. Johannes kietoi kätensä ympärilleni ja minä heijasin itseäni, jotta tuska olisi hellittänyt. ”Voi, minun pieni poikani! Voi, kuinka sinuun koskikaan!”

 

Kuvani Mariasta, Jumalansynnyttäjästä, Armoitetusta, kasvoi kuvan näköiseksi lukiessani piispa Irja Askolan runoa ja sen valossa evankeliumeita:

Minkälaista naista kirkkosi ihailee
kysyy minulta afrikkalainen sisar vahvana,
kauniina koruissaan, elämälle palaen
anteeksi, mitä
vastaan minä asiallisena ja pidättyvänä,
värittömissä vaatteissa
akateemisen teologian kahlitsemana

Vähitellen saan vastauksen muotoutumaan
mielikuvaksi Mariasta,
Jeesuksen äidistä joka on nöyrä ja hiljainen
kätkee kaiken sydämeensä

Anteeksi, mitä
on hänen vuoronsa hämmästyä

Ja hän alkaa kertoa minulle kylänsä naisten ihanteesta Mariasta,
Jeesuksen äidistä joka elämän pulmatilanteessa tarvitsi toisia naisia
jätti keittiönsä ja pihapiirin
kulki yksin rohkeasti vuoripolkua pitkin Elisabetin luo
arvosti omaa tehtäväänsä
luotti itseensä
kirjoitti laulun josta köyhät yhä iloitsevat

Illalla kaivan uudelleen esiin Luukkaan evankeliumin
löydän uudenlaisen Marian
rohkean itsenäisen
vastuuta kantavan
tehtävien mittaiseksi kasvavan sen,
joka omalta kirkoltani on vielä piilossa.

– Mirka Maaria

kuva: Matteus Pentti