Voiko kirkossa puhua seksistä?

Olin eilen Horisontissa keskustelemassa kirkon seksuaalikasvatuksesta.  Ohjelmassa kysyttiin, pitäisikö kirkon luopua rippikoulun seksuaalikasvatuksesta, kun se on niin monenkirjavaa.  Ja jos ei luovuta, millaista sen pitäisi olla.

Rippikoulun opetussuunnitelmassa keskeiseksi sisällöksi on nostettu oman seksuaalisen identiteetin löytäminen, suhde omaan ja toisen seksuaalisuuteen, suhde toiseen sukupuoleen, avioliitto ja perheen perustaminen.

Harmittaa, ettei radio-ohjelmassa ehtinyt kunnolla sanoa mitään – tai siltä siis tuntui. Olisin halunnut sanoa, että rippikouluissa annetaan pääosin hyvää ja nuorta kunnioittavaa seksuaalikasvatusta. Sellaista, missä nuorten omat kysymykset otetaan huomioon. Eikä siitä missään nimessä pitäisi luopua. Muistan vieläkin oman riparini seurustelu- ja seksitunnit. Kerrankin aikuiset ottivat vakavasti omat kysymykseni – vaikka samalla esitettiin aiheesta myös sketsejä.  Vastaavia nuoria kunnioittavia ja vastuullisuuteen kannustavia opetuskokonaisuuksia olen pyrkinyt itsekin järjestämään.

Kuva kirkosta tuntuu olevan aika seksuaalikielteinen. Oma käsitykseni on toisenlainen. Sekä ripareilta että nuorten aikuisten parisuhdekursseilta kerätty palaute kertoo siitä, että seurakunta on ollut ensimmäinen paikka, missä seksistä ja seksuaalisuudesta on voinut puhua.

Toki työntekijöiden käsitykset ovat monenmoisia ja kyky keskustella seksuaalisuudesta myös monenkirjavaa.  Oma käsitykseni kirkosta on kuitenkin paljon seksuaalimyönteisempi kuin yleinen imago antaa ymmärtää.

Oman seksuaalisen identiteetin löytäminen rippikoulun aikana on tosin liian suuri haaste. Kyllä siihen taitaa mennä lähes koko elämä. Oleellista on, miten minua on katsottu ja miten katson itseäni? Annanko itseni luvan lähestyä häntä, jota kohtaan koen seksuaalista vetoa?  Mutta seksuaalisen identiteetin etsinnässä ja löytymisessä kirkon työntekijät voivat olla mukana. Tekisi mieli kirjoittaa, että ovat mielellään mukana – mutta kaikkien työntekijöiden puolesta on toki paha mennä sanomaan.   Nuorisotyönohjaajat, diakonit, papit ja perheneuvojat ovat tottuneet kohtaamaan monenmoisia tilanteita: mikään inhimillinen ei ainakaan saisi olla heille vierasta. Surullista toki on, jos omien kysymystensä kanssa ei tule kirkon työntekijän taholta kohdatuksi.

Eilisen Horisontin voi kuunnella täältä. Kirkon sukupuoli ja seksuaalisuuskasvatuksen periaatteisiin voi tutustua täällä.

– Minna T.