Voiko toisenlaista ymmärtää, haluanko?
Toukokuussa oli Kuopiossa Kirkkopäivät, eräänlaiset Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kokoontumisajot. Minut oli kutsuttu keskusteluun, jossa erilaisista taustoista tulevat kristityt kohtaavat ja kuuntelevat toisiaan. Minun lisäkseni mukana oli Luther-säätiön pastori Kalle Väätäinen, tutkija Sari Roman-Lagerpetz, yliopistonlehtori Pekka Metso ortodoksikirkosta sekä emerituspiispa Voitto Huotari. Metodi on peräisin Global Christian forum -liikkeestä.
Saimme jokainen tehtäväksemme kertoa vuorotellen siitä, miksi minusta on tullut juuri sellainen kristitty kuin olen. Toisen kertomusta ei saanut keskeyttää, eikä kommentoida. Tämän jälkeen samaa tapaa kohdata kokeiltiin myös kaikissa kahvipöydissä. Tunnelma Kuopion Musiikkikeskuksen Jazzklubilla oli intensiivinen!
Tilaisuus mietitytti minua melko lailla etukäteen. Keskusteluun ei voinut valmistautua samaan tapaan kuin vaikkapa puheen pitämiseen tai esitelmään, mutta miettiä piti. Miksi minusta on tullut sellainen kuin olen? Tiedänkö sitä edes itse? Miten kerron sen lyhyesti? Mikä omassa tarinassani on sellaista, jonka haluan jakaa? Ja mikä taas on vain minun omaani?
Mikään ei ole kiinnostavampaa kuin toisen ihmisen elämäntarina. Huomaan, että tässä kohtaa olen omimmillani, se kulttuurin- ja elämäkertatutkija, joka minusta piti tulla ja joka joskus olinkin. Rakastan ihmisten elämäntarinoita.
Kiinnostavaa oli myös kuunnella, miten kanssakeskustelijani elämäntarinaansa jäsensivät. Mikä heidän elämässään oli ollut sellaista, joka erityisesti oli vaikuttanut heidän hengelliseen matkaansa ja jumalakuvaan? Mikä heille oli tärkeää, mitä he halusivat itsestään kertoa ja miten sanoittaa sitä, miksi heistä oli tullut juuri sellaisia kuin he ovat: melko lailla suomalaisen kristillisyyden ääripäitä. Monta asiaa ymmärtää paremmin, kuin tietää ihmisen elämänhistoriaa. Ja kun ymmärtää, voi myös kunnioittaa. Ihminen on jumalakaipuussaan paljas ja hauraskin.
Hyvää tekee myös kuuntelemaan asettuminen. Ei välihuomautuksia, ei lisäkysymyksiä, vain ja kokonaan toisen elämä. Nautin keskustelusta, kuuntelemisesta. Toki olisi tehnyt mieli kysyä paljon lisää. Ja huomasinkin, että heti kun ohjattu tilanne oli ohi ja juttelimme vapaasti, myös keskustelun sävy muuttui ja kyseltiin perusteluja. Erilaisia näkökulmia ei voi välittää, eikä tulekaan välttää. Mutta aktiivinen kuuntelu ja yritys ymmärtää tekee hyvää.
Oma kokemukseni on, että usein etäällä olevaa erilaisuutta on huomattavasti helpompi sietää ja kunnioittaa, kuin lähellä olevaa.
Kuva on suviseuroista, joka on osa omaa hengellistä maisemaani.
Mari Inka