Ei mitään asiaa

Arvatkaapa, kuka kirjoitti äsken ainakin tuhat sanaa, ja hävitti ne ruudulta yhtä nopeesti ku orava putoaa puusta (mitä?). Mutta tuskin se ketään haittaa. Mun aivot ulostaa jatkuvasti jotain määrittelemätöntä sotkua, joka ei ala mistään, ei sisällä mitään, eikä lopu mihinkään. Maailma on sitä parempi paikka, mitä vähemmän mä sotken ja sekotan. Kai.

Tänään palvelin taas töissä asiakkaita niin intensiivisesti, että naamaa kiristää ajatuskin kaikista niistä virnistyksistä, joita oon tänään jakanut ympäriinsä. Asiakkaana kävi sama nainen, joka asioi eilen mun kanssa ruotsiksi. Ei tainnut saada toisella kotimaisella haluamaansa, koska tänään kielenä oli ihan suomi. Mun teki mieli piiloutua takahuoneeseen kahvinkeittimen ja kuivumassa olevan maljakon väliin (muuta tilaa siellä ei ole), tai pöllähtää savuna ilmaan. En tehnyt kumpaakaan. Ajattelin vaan että ihasama.

Yleensä kukkakaupan asiakkaat on aika kivoja. Mun tähänastisen uran lemppari on ollut vanha mies, joka tilasi multa kimpun muutama viikko sitten; ”Tee mulle yhtä kaunis kimppu kuin itse olet.” Meinasin sanoa, että nyt kyllä tilasit kasan paskaa, mutta olin ihan hiljaa, keräsin itteni, ja tein kimpun, joka oli kuulemma ” melkein yhtä kaunis” ku minä.

Vertasin itteäni äsken ulosteläjään. Rakentavaa.

Lapset on kans mukavia. Varsinkin ne, jotka tulee ostoksille ilman aikuisia. Niillä kestää kauhean kauan valita, ja ne nauttii kun niitä kohdellaan samallalailla kuin isoja ihmisiä. Niiden kanssa voi vierähtää kauankin, kun eri vaihtoehtoja vertaillaan ja mietitään, minkä värinen se äitin lempparipaita olikaan, ja pitäisikö kukkien olla sen värisiä, vai kyllästyisiköhän äiti jos värit on aina samoja.

Nuoret naiset on helppoja asiakkaita, ne on mun kanssa samaa tiimiä. Nuoret miehet on pääosin vielä helpompia, koska ne on niin hukassa kukkakaupassa. Ne on liikuttavia; välillä tekisi mieli halata ja sanoa että ota ihan iisisti kuule. Niille voi näytellä asiantuntevaa myyjää, ja myydä just sellaisia kimppuja, mitä haluais itse saada. Niitä oisi myös kaikkein helpoin huijata ja myydä jotain ihan roskaa kovaan hintaan. Tiedostan tämän, mutta en laita tietojani käytäntöön, koska niin vaan ei saa toiselle ihmiselle tehdä. NIIN.

Mummot on kaikkein vaativimpia. Ne tietää tasan tarkkaan, mitä ne haluaa ja mitä ei. Ne tietää kasveista enemmän ku minä, mutta kysyy silti, ja yrittää varmaan saada mut mokaamaan. Ei se mitään, se on opettavaista. Niillä on myös joku erityistaito muokata mun käyttäytymistä niin, että oikein paistan epävarmuutta. Sama olisi kirjottaa permanenttitussilla otsaan että ”olen epäpätevä ja täysin kyvytön”.

Humalaisilta asiakkailta kuulee kaikista ilahduttavimmat kommentit. Milloin mulla on ollut ”Pohjoismaitten kaunein hymy”, milloin mä oon ollut ”niin s**tanan hidas”, milloin mitäkin. Niillä on aina sanansa sanottavana, ja ne on rehellisiä. Kyllä muutenkin kuin humalassa pitäisi saada sanoa, mitä ajattelee.

Ihmiset on mielenkiinnostavia. Töissä on mukavaa. Jalat särkee. Lähden tuijottamaan meidän uutta tiskikonetta.