Juhlallista

Suunniteltiin tänään partyjä. Pieni siskoni valmistuu sairaanhoitajaksi, ja meillä on tiedossa pileet. Tarvitaan vähän brainstormausta, että juhlat saadaan pystyyn, ja me istuttiin äitin ja siskon kanssa aamulla alas munkit suussa, ja mokellettiin sokerin ja hillon läpi ehdotuksia.

Kakkuja pitää olla. Äiti suostui tekemään voileipäkakut (en malta oottaa että saan iskeä hampaani niihin!), makeat kakut jäi minun ja siskon huoleksi. Mutta mähän en ole ikinä leiponut kakkua, asia, jota en tietenkään voinut myöntää. Mongersin hädissäni, että mähän teen sinne sen kukkalaitteen…Ja ansaan menivät! Äitin mielestä siinä rehuläjässä oli mulle sittenkin ihan riittävästi päänvaivaa, joten pääsin kuin buldoggi veräjästä, ja äiti lupasi häärätä minun puolesta sen juustokakun, johon mun taidot ei kyllä ihan oikeasti oisi tainneet riittää.

Äiti oli löytänyt kaapin pohjalta punaisia servettejä, mutta nehän ei tietenkään käyneet, koska sisko on niin vaaleanpunasen perään.  Sitten mä muistin, että mullahan lojuu hyllyllä kaksi pakettia h&m:stä ostettuja pinkkejä servettejä. Toisissa on leivosten kuvia, ja toisissa jotain hienostuneen näköstä tekstiä, jota en oo vaivautunut koskaan lukemaan. Toivottavasti siinä ei sanota että fak oof, mikä olisi ihan mahdollista siihen hintaan nähden, minkä mä niistä maksoin. Euron paketti.

Sisko esitteli juhlamekkovaihtoehtoja. Oli pinkki, pinkimpi ja valkoinen paljastava. Juhlakalu oli kyllä tainnut jo päätöksensä tehdä, koska äitin vastalauseisiin (”Ompa se kyllä aika avonainen”) tuli vastakommentit kuin pyssyn suusta. So valkoinen ja tuhma it is. Valkonenhan on hoitsujen värikin.

Kukka-asetelmaan tulee kieloja, pinkkejä (yllätyyys!) ruusuja, mustikanvarpuja ja murattia. 

Äitin piti lähteä hakemaan pikkuveljeä koululta. Ovella se ilmoitti, että oli jo käynyt tyhjentämässä paikallisen Alkon kuoharihyllyt, eli ei huolta siitäkään; kenenkään ei tarvitse olla pileissä janoissaan. Tämä kun oltiin kuultu, ajateltiin, että hyvät juhlat niistä tulee. Mitä sitä enempää ihmettelemään.