raha vs. rikkaus

                            

”Rahalla voi ostaa talon, mutta ei kotia, kellon, mutta ei aikaa, vuoteen, mutta ei unta, kirjan, mutta ei viisautta, lääkärin avun, mutta ei terveyttä, valtaa ja aseman, mutta ei kunnioitusta, verta, mutta ei elämää, seksiä, mutta ei rakkautta” (kiinalainen sananlasku)

Köyhänä ihmispoloisena minun on ollut vähän pakkokin luoda rahaan vähän halveksiva suhtautuminen. Sama juttu, kuin vaikka laihuuden kanssa: en edes haluaisi (enpä) olla laiha, koska normaalipaino on se, mitä mulle on annettu. Kysymys on lähinnä elämän helpottamisesta; miksi kaipailla jotain, mitä ei noin vaan saavuteta? Miksei vain elää niitten lahjojen kanssa, jotka on annettu? Tullaan kiitollisuuteen siitä, mitä elämä on antanut.

Stop. Mä olen oikea MC GetsSidetrackedEasily. Aina karkaa käsistä. Jatketaanpa siitä raha-asiasta.

Siis. Mulla ei koskaan ollut käytössä rahaa teininä. En siis oppinut käyttämään sitä. Äitin kanssa käytiin kaupungilla ostamassa vaatteita ja muuta, mitä teini tarvitsi. Äiti maksoi, mutta esimerkiksi viikko- tai kuukausirahaa ei ollut, enkä vaivautunut kesätöihinkään, kun kukaan ei painostanut. 

Vasta lukiossa aloin ansaita itse käymällä grillillä töissä. Ja voi herraisä sitä riemua, kun rahat sai palkkapäivänä käyttöön; tili meni nollille alta aikayksikön. Ja se siitä sitten. Sama on jatkunut näihin päiviin asti. Palkka- tai tukipäivänä holtitonta tuhlausta, ja loppukuu kitkuttelua. 

Eli pääasiassa olen köyhä. Paitsi kuun ensimmäinen ja neljäs päivä. Silloin on rahaa ostaa kaikki, mitä ei viimekuun ensimmäisen ja neljännen jälkeen ollutkaan enää varaa hankkia. Syödään ihan mitä mieli tekee, ostellaan kirjoja ja vaatteita, eletään herroiksi. Sitten mennään kotiin ja ihmetellään, miten tässä taas kävi näin.

Aikani jaksoin murehtia, ja yritin muuttaa asioita, mutta rahat vain polttivat edelleen taskuissa. Huomasin, että tuhlailun käyttäytymismalli istuu tiukassa. 

En ole ikinä ollut mikään surumielinen ihminen, joka jaksaa vollottaa yhtä asiaa kovin kauaa. Siksi päätin että perhana jos ei raha pysy taskuissa, niin vaihdetaan asennetta. Kun tuntuu, esimerkiksi kuun 25. päivä, että rahat on loppu ja paha mieli uhkaa iskeä, lopetan asian ajattelemisen ja keskityn siihen, mikä on hyvin. Ainakin yritän parhaani mukaan. Mulla on koti, aikaa, unta, terveyttä ja rakkautta. Olen vain rahallisesti köyhä. Mulla on ystäviä, jaksan innostua asioista, eivätkä parhaat huvit vaadi rahaa ollenkaan. Elämä tuntuu suurimman osan aikaa rikkaalta, vaikka tili on miinuksella. Ei tässä hätää; tähänkin asti on pärjäilty, miksei siis edelleenkin.

Tiedä, vaikka joskus pääsisinkin tuhlailukierteestä, ja alkaisin käyttää rahaa kuin fiksut ihmiset, mutta tällä hetkellä tilanne on tämä. Saattaa vaikuttaa tyhmältä, etten aktiivisesti harjoittele pois huonoista tavoista, mutta olen huomannut, että aika vähälläkin pärjää, enkä tässä vaiheessa jaksa edes nähdä vaivaa. Katsotaan uusiksi sitten, kun kasvan aikuiseksi.