Ei varasteta iloa

Niin se on. Tunnen ihmisiä, jotka tuntuu imevän tilasta kaiken hapen ja – mikä vielä pahempaa – ilon. Ei tarvitse kuin kuulla tällaisten ihmisten ääni, ja keuhkot vetäytyy kasaan, ryhti huononee ja sydämen kieppeillä alkaa kiristää. Huono energia saastuttaa toistenkin elintilan. Nämä ympäristön myrkyttäjät on yleensä myös niitä kaikkein huonoiten voivia, mutta on vaikeaa olla ymmärtäväinen ja ystävällinen, kun omat voimat tuntuu häviävän sitä mukaa, mitä lähempään kosketukseen joutuu myrkyttäjän kanssa.

Kaikkien pitäisi saada olla sitä, mitä ovat, mutta täytyy olla aikamoinen äititeresa, ettei janoa hyvitystä: Koska teit mulle huonon olon, eikö sustakin pitäisi tuntua yhtä kamalalta? 

Loppujen lopuksi eihän ihminen voi vaikuttaa kuin omaan itseensä. Mutta on sekin epäreilua, että toiset keskittyy tekemään hyvää, toiset pahaa. Kinkkisiä juttuja. Mutta paha saa palkkansa, ja joutuu pärjäämään sillä, hyvillä menee mukavammin.

Hyvällä saa hyvää, pahalla saa hyvin todennäköisesti pahaa. Pidetään huolta toisistamme, tai ainakin siitä, ettei viedä toisilta iloa. Ylimielisyydellä ja huonolla käytöksellä ei saa kuin vihollisia. Eikä hyvän energian levittäminen ole edes hankalaa: hymy tekee jo paljon, samoin se, että keskittyyy itsensä sijasta hetken toiseen; kuuntelee ja auttaa minkä voi.

Silti, voi luojan kiitos, ei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri. Riittää että tulee toimeen. Lähimmät ihmisensä saa valita itse, ja energian saastuttajat voi joko jättää omaan arvoonsa, tai yrittää ymmärtää niitä. Ei kukaan ole täysin paha, mutta hankalia tapauksia on kyllä ihan riittävästi. Antaa niitten kulkea siellä tien varjoisalla puolella, eihän sitä tiedä, vaikka ne jo huomenna tajuaisi, että auringossa on kivempaa.