Mustahan on tullut kiva!
Tekee mieli lähteä illalla pailaamaan. Ulos, juomaan, iloitsemaan, tanssimaan ja herättämään pahennusta, ekaa kertaa noin puoleen vuoteen. Tekisinkin sen jos olisi rahaa, enkä olisi sopinut yökyläilystä parhaimpien kavereiden kanssa. Vielä viime vuoden kesällä olisin toiminut ihan toisin.
Silloin jostain ilmestyi aina rahaa juhlimiseen, enkä välittänyt pätkääkään sovituista jutuista. Luotin siihen, että kaverit pysyy, vaikka niille tekisi säännöllisen epäsäännöllisesti ohareita. Olin tarkemmin sanottuna oikea sika naiseksi. Juominen ja miesten bongaus ja vongaus meni liian monen asian edelle. Olin ällöttävän tyhmä ja omahyväinen. Jotkut kaveruussuhteet kärsikin, ja luulin jo menettäneeni muutamia ihmisiä elämästäni. Näiden ihanien ihmisten tilalle oli hiipineet juhlinta ja yhden yön jutut.
Nyt kun perjantai-iltana radiossa soi jo iltapäivästä parhaat pailupiisit, alkaa ahdistaa. Yleensä huokailen helpotuksesta ajatellessani, ettei mun enää tarvitse elää niinkuin reilu vuosi sitten. Ilon vuoden -11 kesä oli ihan maaninen. Tapasin muutamassa päivässä kymmeniä eri ihmisiä, olin koko ajan menossa, enkä välittänyt kenestäkään.
Tajuan, että se kaikki oli pakenemista. Ja mitä mä menin pakoon? Mun yksiötä, jonka seinät ja hiljaisuus ahdisti. Ja itteäni; mun pää oli niin täynnä pelkoa jäädä yksin. Oli pakko tutustua ihmisiin, ehtiä niin moneen paikkaan kuin mahdollista, tulla huomatuksi ja hyväksytyksi. Kaipasin eniten just huomiota. Jos yksi ihminen sanoi päivässä, että näytän hyvältä, elin kehulla taas seuraavaan päivään. Kenenkään muun tunteet ei merkanneet mitään, olin vaan minä ja minun pako.
Välillä pelkäsin, että lopulta jään kuitenkin yksin; tajusin, ettei ihmisiä voi kohdella niinkuin mää kohtelin. Mää, joka olin aina ollut sellainen tasaisen kiltti. Tai no, ei sana ’tasainen’ole koskaan sopinut kuvailemaan mua, mutta ’kiltti’ kyllä. Mietin asioita jo silloin, mutta annoin aina periksi, ja taas olin vaan minä, minä ja minä.
Tuntuu, että oon aika eri ihminen nyt, kuin silloin. Tai siis sama tietysti, mutta kai mulla on vaan parempi olo. Mä en pelkää enää viettää rauhallisia parjantai- ja lauantai-iltoja, ehkä siksikin, että mulla on Sulo. Mun ei tartte enää metsästää seuraa yössä.
Ja mikä tärkeintä: mustahan on tainnut tulla kiva. Kiva tarkoittaa ihmistä, josta on helppo pitää. Sellaista, joka ei tee ohareita juhlimispakon takia, sellaista, joka välittää muistakin, ei pelkästään itsestään. Ja luojan kiitos, viime kesänä menetetyt ihmissuhteet ei kadonneet ikiajoiksi. Onneksi minun ystävillä oli pitkä pinna.
Ja nyt on kaikki aika hyvin. On Sulo, ja paljon loistavia ihmisiä; ei niin paljon eri ihmisiä kuin silloin, mutta nyt merkkaa laatu, ei määrä. Mulla on muitakin päämääriä, kuin löytää baarista joku tuliainen kotiinviemisiksi. Muitakin tarpeita kuin tulla huomatuksi keinolla millä vaan. Ja mulla on sellainen olo, että mun kanssa ollaan loppujen lopuksi nykyisin paljon mieluummin, kun olen helpommin saatavilla, ja kun muhun voi taas luottaa.
On järkeä olla kiva.