Anna mennä, naura!

Maailman ehkä ihanin kuva. Tuolta sen nauramisen kuuluu näyttää ja tuntua. Uskon hallitsevani itekin homman aika hyvin, harjoiteltiin naapureitten kanssa koko viime yö (pienessä sievässä tosin, mutta naurua se on humalaisenkin nauru).

Lapsi on kuulemma nauravaisimmillaan kuusivuotiaana, jolloin se nauraa 300 kertaakin päivässä. Otetaan mallia esikouluikäisistä, koska naurava ihminen on aina onnellisempi, tietty. Kasvetaan pois siitä ikävästä faktasta, että aikuistuessaan sitä tylsistyy ja lakkaa riemuitsemasta. Ja unohdetaan se vanhojen käytösoppaiden sääntö, jossa naisia kielletään nauramasta julkisilla paikoilla niin, että hampaat näkyvät. Vaikka kukapa tämän ajan ihmisistä enää keskittyy hihittämään hiljaa vain kämmeneensä.

Nauru paitsi lisää hyvänolonhormoneiden tuottoa, myös nostaa kipukynnystä. Seuraavaksi kun sattuu, niin anna palaa ja naura niin että ne hampaatkin näkyy ja kunnolla. Sormi kuumalle hellalle ja käkättämään, niin olet kulmakunnan kovin gimma. Tuo nyt ei kyllä ketään naurata. 

Naurettavia asioita on niin niin paljon. Helpointa on hakeutua lasten tai eläinten lähistölle; lasten ilo ja innostus tarttuu, ja eläimet on vaan luonnostaan huvittavia. Mäkin sain eilen kunnon hekotuskohtauksen, kun naapurin ranskanbulldoggi näytti parhaat puolensa. Ja itselleenhän vasta kannattaakin nauraa (ennenkuin muut ehtivät), koska -let´s face it- me ihmiset ollaan aika hölmöä ja naurettavaa porukkaa. Naura omille oudoille tavoillesi, maneereillesi, tai vaikka sille, miten sun ääni kohoaa kimitykseksi riitatilanteissa. Elämä on oikeastaan yksi iso farssi, kun sille vaan valmistautuu nauramaan.

Ja pidä mielessä, että nauramisen taito saattaa unohtua, jollei sitä pidä yllä. Tee se ihan siksikin, että stressi pienenee, ikä pitenee ja kasvojen lihakset pysyvät nuorempina. Nauravainen ihminen on siis paitsi onnellisempi ja pitkäikäisempi, myös näyttää paremmalta. Mieti sitä, ja naura sillekin.