Courage doesn’t always roar

..Sometimes it’s a quiet voice at the end of the day saying ”I’ll try again tomorrow”

Tämä päivä. Kamala. Tällaiset pitäisi kieltää.

Heräät valmiiksi väsyneenä, juot liikaa kahvia, joka tulee ulos samaa tietä, jota meni alas. Et viitsi edes yrittää harjata hiuksia, koska ne muodostavat yhden valtaisan takun, jota hiusharjasi juoksee pakoon. Meikki on turhaa, näytät joka tapauksessa järkyttävältä.

Ymmärrät joka kuudennen lauseen pääsykoekirjasta. Tunnet itsesi tyhmäksi. Väsyttää ja palelee, tai siis ilman paitaa palelee, paidan kanssa on liian kuuma. Tiskiallas on täynnä ja näyttää kasvavan jotain elävää.

Vähemmästäkin tulet pahalle tuulelle. Illalla itkettää, mutta itku ei tule, ei tietenkään. Se tulee vain silloin, kun ei saisi.

Luulet astuvasi lumelle, mutta valkoisen hötön alta paljastuu 30 sentin syvyydeltä kylmää vettä, johon kenkä on jo uponnut. Lisää lunta sataa vaakasuorassa ja jalkojen lisäksi sormetkin jäätyy.

Jalat lipsuu jäällä, ja joudut päättämään, hermostutko siitäkin, vain iloitsetko tyylikkäistä Telemark-alastuloista, joissa onnistut joka kerta. Et siis kaadu, vaikka läheltä pitää.

Jos sitä kumminkin hymyilis. Mä en kaatunut enkä kaadu. Mä meen nukkumaan ja huomenna listaan vain hyviä asioita, diili?