Ei se Linda niin laiska olekaan

Se fiilis, kun on saanut aikaan, on loistava. Se itse aikaansaaminen ei välttämättä tunnu niin herkulliselta, mutta sen jälkeinen olo kyllä palkitsee, voi että. Vai mitä sanotte sunnuntaista, joka kuluu aamusta iltaan järjestellessä mm. lannoitteista, maan kalkituksesta, kompostoimisesta ja muusta mieltä ylentävästä kertovaa useampaa sataa paperia järkeviksi kokonaisuuksiksi kansioon, joka on pakko palauttaa huomen aamulla. Ei niin olekaan hauskaa hommaa, mutta oijoi että on helppo olo, kun tuo on tehty, eikä sitä tarvitse tehdä enää koskaan.

Musta on paljastunut hämmentävä puoli: oon aika kova luu, kun yritän. Koska en anna periksi. En näissä asioissa tässä elämän vaiheessa. Mä haluan koulun pois alta ja paperit hanskaan ja sitten menen ja lujaa jonnekin, missä ammatti-ihminen tienaa. Paljon. Hah hah, sanat ”puutarhuri”,”tienaa” ja ”paljon” ei jotenkin istu samaan lauseeseen (tai edes kappaleeseen), mutta minä kutsunkin tienaamiseksi sitä, että saan joka kuussa vuokran maksettua, saan pikku hiljaa velat pois ja voin syödä muutakin kuin leipää ja margariinia.

Viime viikko oli nimellisesti syysloma, mutta lomaa se ei ollut nähnytkään. Paitsi ehkä sairasloman; oli pakko lepuuttaa pari päivää kuumeen takia. Ja ensi viikko vasta onkin yhtä kaukana lomasta kuin puutarhuri hyvästä palkasta. Ensi viikko on viikko, jona teen mun lopputyön iltaisin 8-tuntisten koulupäivien jälkeen kukkakaupassa. Tulee olemaan aika kiirus. Tunnen itseni järkyttävän ahkeraksi. Nousee pian pissa  päähän.

Täytyy palata maan pinnalle ja tunnustaa, että tämän päiväinen ankara aikaansaamisuroteko johtui yksinomaan siitä, etten ollut tehnyt ajoissa tehtävää, joka annettiin puolitoista vuotta sitten. Mutta sou fakin vat; ehkä oon ollut viimeiset puolitoista vuotta laiska, mutta tänä päivänä oon tuonut hommaan tasapainoa, ja ens viikolla näytän epäilijöille, että ei se Linda niin laiska olekaan.