Epäreilua

Se, että kun taas ihastuin lenkkeilyyn, alkaa jalat pistää vastaan. Lähdin hyvällä mielellä ihastuttavaan ilmaan loistavan musiikin säestyksellä mutta paskat. Jalat teki tenän. Sinnittelin jonkin matkaa mutta sitten tuli melkein itku, niin paljon sattui.

Eipä siinä auttanut kuin kääntyä pettyneenä kotiin. Turhauttavaa. Mä haluaisin niin kovasti juosta tai edes kävellä reippaasti. Luulin että jalkavammaisuus olisi loppunut talven varvasepisodiin, mutta eipä sitten. Kiitti vaan.

Mutta on niitä muitakin epäreiluja asioita. Liian pienet jätskiannokset, kirppiksiltä löytyvät liian isot mutta muuten täydelliset takit ja housut, sodat, ihottuma, se ettei kaikilla ole koiraa, se että firmat muuttaa logojaan rumemmiksi, se että tärkeimpiä ihmisiä näkee turhan harvoin, homehtunut juusto, kalliit laukut, se ettei ehdi käyttää maitoa ennenkuin se menee pilalle, väärässä kohdassa iskevä laiskuus, tornadot, tupakanhaju, huonosti bassoa kestävät naapurit, huonosti tanssittavat biisit baarissa, hyvin tanssittavat biisit baarissa juuri silloin kun vedät takkia päälle, itsekseen putoavat piilarit, ikävä, inhottavat paikallaanpysymättömät pikkuhousut, kirjaston kirjat joista on revitty sivuja, se että spotify maksaa, sormet joissa ei kierrä kunnolla veri, rumat hiukset vaikka mitä teet, rahapula, leffojen surkeat jatko-osat, tehovoimaltaan liian kesyt kirosanat, korviksen parin häviäminen, aids ja kuppa, venäjän seitsemän ässää, pahanhajuiset käsivoiteet, se ettei jokaisessa kerrostalokämpässä ole parveketta, nuha, valehtelijat, se ettei karaokea laulaessa tajua omaa ääntään, liian nopeasti häviävät päivät, pahanmakuiset kevytnakit ja niin pois päin.

Jalkavamma sijoittuu epäreiluudessaan jonnekin riittämättömien kirosanojen ja sotien väliin. Epäreilua. Ihan epäreilua. Yksi riittävä kirosana.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *