Just kun pääsin sanomasta

Viime postauksessa listasin niitä nolouksia, joita tähän pakettiin (minuun) kuuluu. Ja just, just kun pääsin sanomasta, että siitä on jo noin 11 vuotta aikaa kun äiti viimeksi huomautti mun kyvyttömyydestä syödä oikeaoppisesti haarukalla ja veitsellä, tilanne oli taas käsillä.

Kävin eilen kotona, ja äiti oli ihan kuin ennenvanhaan: ”Miten sä tolleen noita pidät kädessä, miten sun sormet oikein on, miten noin voi syödä” jne, minkä jälkeen koko muu perhe tuijotti ruokailuvälineitä mun käpristyneissä sormissa, jotka ei vaan taivu siihen Oikeaan asentoon. Ei millään. Mä nimittäin yritin, jälleen kerran, mutta ei se oo niin helppoa. 

Onneksi oon ”aikuinen”, ja saan syödä näpit niin kippuralla kuin haluan. Ei ole pakko osata, ja oon silti ihan kelpo ihminen. Vaikka eihän sitä kukaan kyseenalaistanut. Ja äiti on ihana. NII.