Muistan ja en

Mä kävelin tänään vahingossa sitä reittiä, mitä käveltiin sillon yhessä. Tuossa ne asui ne sun pikkuserkut tai jotkut, en ihan muista. Niillä oli kai joku koirakin. Tuosta talosta sä sanoit, että siihen me muutetaan sitten isona, että se on makee. Tuossa pusikossa mä kävin pissalla, koska mulla oli jo sillon seurapiirirakko. Sä nauroit mulle vähän, muttet liikaa, ettei mua alkanut hävettää. Tuo puisto oli sun mielestä pelottava lapsena, myöhemmin vaan tylsä. Tuossa on se talo, missä te asuitte. Mä katson sitä enkä muista, mikä parveke se nyt oli. Muistan että teit siitä kämpästä kauhean numeron, siellä oli niin hienoa asua. Sä et ollu ikinä hiljaa. Se oli aika ärsyttävää.

Siitä on joku kolme tai neljä vuotta. Ehkä viis. Kun me käveltiin siellä. En melkein edes muistanu. Sitä kävelyä varsinkaan, enkä sua. Mutta yhtäkkiä tulit mieleen. En edes muista mitä vuodenaikaa se oli. Ainakaan ei ollut lunta, mutta eihän se nyt kerro mitään. Ei viime joulukuussakaan ollu lunta, vaikka joulukuun pitäis olla talvella.

Mieleen siis tulit, eikä musta tuntunut yhtään miltään. Muistin asioita, mutta tuntunut ei. Ei oo tuntunut moneen vuoteen, ehkä ei tuntunut silloinkaan kun käveltiin, en muista.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *