Mun terapeutti osaakin puhua

Luulin mykäksi.

Odotin alusta asti avartavia, hyviä keskusteluja, joiden myötä olo paranisi, tai pää ainakin vähän selkenisi. Näitä ei tullut. Ei, vaikka olin käynyt kolme kertaa, ei, vaikka olin käynyt viisi kertaa. Kolmen vartin monologeja kerrasta toiseen. Pahalta siis näytti.

Tutustuin kotona toisen ammatti-ihmisen kehoituksesta psykoanalyysin ja psykodynaamisen yksilöterapian periaatteisiin, ja aloin ymmärtää terapeuttitädin puhumattomuutta hieman paremmin. Mutta vaivasi se silti.

Tänään tapahtui ihme. Kuulin monta kokonaista lausetta yhteen syssyyn. Hesus, kiitos Luoja. En ollut uskoa korviani. En saanut neuvoja enkä vastauksia, mutta hyviä kysymyksiä kyllä.

Opin, että vaikkei kymmenellä ensimmäisellä kerralla saa mitä haluaa, ei kannata heittää yhdettätoista tilaisuutta hukkaan. Sitä saattaa yllättyä.

Nyt on ihan eri fiilikset jatkaa terapiassa käymistä. Tuntuu, että se ihminen vihdoin antoi mulle jotain. Siitä huolimatta, että oon 11 x 45 minuuttia kaatanut kaiken ajatusyrjön sen päälle.

Jes!