Ei sillä, että uskoisin tämän olevan kenellekään erityisen tärkeä tieto, mutta tämän leidin asu on tällä hetkellä lievästi erikoinen. Ainoat, mitä mulla on päällä on vyö ja mp3-soitin, kuulokkeineen tietysti. Kuuma on, mutta soitin ei pysy mukana ellei sitä kiinnitä johonkin. Tämän takia vyö on keksitty. Ja musiikkia täytyy tähän vuorokaudenaikaan kuunnella kuulokkeista, ettei tule sanomista..enää. En halua olla inhokkinaapuri..enää. Se, mitä kuitenkin haluan, on että musiikki soi ja voin liikuskella läänilläni vapaasti. Ratkaisu on illan asu.

Hiostavia tilanteita riittää, säätilan puolesta ja muutenkin. Olen kehittänyt kotinurkissa kaksi muut ylittävää pelkoa; kellarin ja pyörävaraston pelon. Kellari on lievemmin kammottava; sinne saa kunnon valon, mutta olo on silti pelokas; olenhan siellä täysin suojaton ja suljettuna turvallisesta ulkomaailmasta. Niin, kellari nyt on kellari, siellä voi tapahtua mitä tahansa. Viileä, kammottava pienoislabyrintti täynnä arvaamattomia koloja, joihin kellarimurhaaja voi helposti piiloutua väijymään.

Pyörävarasto on silti pahempi, koska sen ei olettaisi olevan alkuunkaan kammottava. Mutta kun se on. Arvaamattoman. Siellä valokatkaisija on niin kaukana ovesta, että joudun viettämään ainakin kaksi sekuntia julmassa pimeydessä, eikä ulko-ovi pysy auki. Se lämähtää kiinni itsekseen niin nopesti, että kuulostaa kuin vuorostaan pyörävarastomurhaaja vetäisi sen lukkoon koko voimallaan. Siinä sitä sitten ollaan. Silmätysten. Hyi. Täytyy hankkia otsalamppu. Tai tehdä niinkuin pienenä: silloisen kotitalon pelottavassa rappukäytävässä oli painajaismaista olla, ja äiti neuvoi aina sisään tullessa karjaisemaan niin, että kaikki uhkaavat…no jotkin pelästyisivätkin mua. Toimisikohan vielä? Luultavasti ainakin olisin taas se inhokkinaapuri.

Vai..tätä tuun miettineeksi muutenkin aika usein: pitäisikö vaan kasvaa aikuiseksi?