Mutta mua ihan oikeasti alkaa pelottaa. Melkein jopa kammottaa. Mun opiskeluvalinnat on tehneet musta osittain kovin onnettoman, ja sama meno jatkuu. Kerronko lisää?
Ensinhän mää opiskelin vaatesuunnittelua, enkä siksi enää koskaan näe vaatteita samalla tavalla kuin ennen – silloin kun oli viaton ja autuaan tietämätön. Nykyään, oli miten ihana vaate tahansa, tarkistan AINA pesuohjeen ja materiaalit. Tiedän liikaa, ja siitä seuraa se, etten esimerkiksi enää koskaan ikinä voi ostaa jotakin täydelliseltä näyttävää neuletta, jos siinä on akryylia. Kyseinen materiaali on kirosana minulle, joka en edes valmistunut koskaan vaatesuunnittelijaksi. Tuollaisen ihanan neuleen materiaalilapun nähdessäni näenkin yhtäkkiä vain vaatteeseen pian muodostuvat nypyt ja itseni pyykkäämässä käsin.
Ensi kuussa valmistun puutarhuriksi ja kukkamyyjäksi. Nykyään kukkakimppu ei ole enää kukkakimppu. Se on joko hyvin, huonosti tai hyvin huonosti onnistunut kokonaisuus leikkokasveja, joiden hinnat tiedän suurinpiirtein melko tarkasti. Kun minulle tuodaan kimppu tietystä kukkakaupasta, ennustan kaupan maineen perusteella, kauanko kimppu tulee kestämään, ja kuinka paljon kimpun antaja on kukkalaitteeseen rahallisesti satsannut. Tarkistan imupinnat, ja löysä sidoskohta ärsyttää. Puutarhurin silmä toimii kuin supertarkka tutka, mitä tulee vanhentuneiden näköisiin kasveihin. Tietyt leikkovihreät ovat saaneet näissä silmissä kamalan rehun maineen, ja jos kimpusta sellaisia löytyy, tulee koko kimpusta hiukan ankea vaikutelma.
Tänään alkoi pelottaa seuraavan opiskelupaikan (opiskelupaikkahaaveen) seuraus. Perhana. Jos mää meen lukemaan kirjallisuutta, alkaako kaikki entiset lempikirjat ärsyttää? Alkaako niistä löytyä mitä ihmeellisimpiä vikoja? Ounou. En halua pilata enää yhtään ihanaa asiaa turhalla tarkkailulla ja analysoinnilla. En halua muuttua kokonaan virhetutkaksi.
Jos olisin alusta saakka keskittynyt vain yhteen asiaan ja opiskelualaan, olisin pysynyt ja pysyisin vähemmän kriittisenä kaikkea kohtaan. Mutta myöhäistä se nyt on. Enkä kyllä tarkemmin ajateltuna luopuisi yhdestäkään asiasta, mitä oon oppinut. Ja jos pääsen yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, en usko että maailma kaatuu, jos Erlend Loen Supernaiivin juoni alkaa vaikuttaa hataralta. Kyllä tässä pärjäillään, vaikka pelottaa.
