Nyt tympäsee. Heräsin aamulla kuuden tunnin unien jälkeen värkkäämään opasteita mun pikku kirppikselle. Unet jäi lyhyiksi, koska järjestelin yötä myöten meidän eteisestä uskottavaa kirpputoria ja maalasin opastekylttejä.

Ulkona oli ihan sairaan kylmää ripustella niitä opasteita, eikä pensas, joihin niitä värkkäsin, ollut myöskään yhteistyökykyinen. Palelemista jatkui koko päivä, koska järkeilin, että mahdolliset asiakkaat tuntisi olonsa tervetulleemmaksi, jos meillä on ovet auki. Olin myös varma, että mun täytyy istua koko päivä keittiön ikkunan ääressä, että osaan mennä kirppiskävijöitä vastaan ja houkutella ne (kaikki ujot suomalaiset) sisään.

No, tässä sitä ollaan istuttu aamu kymmenestä ja paleltu koko päivä, riippumatta siitä, että on villasukat ja fleecet ja muut päällä. Sormet on kohmeessa ja jännetuppitulehdus vielä pahempana kuin eilen, koska mun mielestä ainoa järkevä homma tässä keittiössä istuskellessa ja ulos vilkuillessa oli kasviportfolion naputtelu valmiiksi koneella. Ranne kiittää…

Ja ne asiakkaat. Niitä oli kuusi. Kaksi naapuria, yksi nuori nainen, joka olisi halunnut ostaa minun pyörän joka ei ole myytävänä, pariskunta, joka osti kaksi kirjaa, ja pienessä hiprakassa, siideritölkki kädessä heilunut nainen. Mahtavaa.

Saldo 11,50. Tuplamahtavaa. Kyllä kannatti, voi että!

Tekisi mieli kiukutella kunnolla, mutta ei maksa vaivaa. Niinkuin ei maksanut vaivaa hosua vuorokautta reilun kympin takia. Kyllä mua harmittaa aivan järkyttävästi, mutta mulla on varma piristys odottelemassa yöpöydällä. Pulkkisen kolmas tuotantokausi. Kohta naurattaa taas.