Näinä musiikillisesti synkkinä NRJ:n ja Bassoradion aikoina tuntee välillä olonsa kummallisen nurkkaan ahdistetuksi. Eipä silti, kyllä muhunkin on uponnut viime vuosina hämmentävän valtava määrä Lady Gagaa, Cobra Starshipiä, Kimbraa, Katy Perryä ja Alexandra Stania, eikä näissäkään mitään vikaa ole. Mutta jostain syystä mun korvat on viime päivinä kerjännyt kuultavakseen klassista.

Klassista musiikkia kuunnellessa olo on huomattavasti rauhoittuneempi, ja mun pää rakentelee paljon mielenkiintoisempia kuvia, kun hallitseva basson jytke jätetään välillä pois. Yritän sanoa, että mun mielestä klassinen musiikki ruokkii jostain syystä paremmin mielikuvitusta, ja biiseissä (jos näin halventavasti mestariteoksista saa puhua)  tuntuu olevan enemmän sisältöä. Lisäksi sitä tuntee itsensä hämmentävän kultturelliksi, kun kuuntelee parikin tuntia Sibeliusta, Bachia, Ravelia ja muita mitä näitä nyt on. Näitten tahdissa voisi syntyä kirja jos toinenkin, ja voi jessus niitä taideteoksia, joihin nämä voisi ihmisen innoittaa. No, ehkä vähän liioittelen, mutta kyllä tässä on nyt vähän eri fiilis kuitenkin kuin Sak Noelia kuunnellessa.

Hyökkääpä huviksesi juutuuppiin ja testaa näitä tuttuja kappaleita, joita mä en ainakaan ensin pelkän nimen perusteella hahmottanut: Maurice Ravel: Bolero, Johann Sebastian Bach: Air, Mozart: Tuskish March, Aram Khachaturian: Sabre dance.

Viimeisin on yksi mun kaikkien aikojen suosikeista, vinkatkaa mulle vielä jotain parempaa, jos tämä aihe ottaa teissä yhtään tulta alleen:]