Tuntuu hyvältä olla taas koukussa kirjoittamiseen. Voisin lopettaa muun elämisen ja istua näppäimistön kanssa nurkassa kaikki päivät. Kirjoittaminen laittaa asioita pään sisällä järjestykseen, ja tässä päässä riittää töitä. Nyt pää on vielä tavallista enemmän sekasin, kun en saanut yöllä unia. Valvoin epävapaaehtoisesti puoli kuuteen.

Kun menee yhdeltätoista sänkyyn, ja tajuaa vasta kahdelta, ettei se uni vaan tule, tuntee itsensä aika tyhmäksi. Kestää kolme tuntia huomata, että ”jasså nyt käydään ylikierroksilla, turha maata paikoillaan”.  Mutta pysyin sängyssä ehkä siksi, että tykkään nukkua. Viimeiseen asti toivon sitä kivaa unta, missä saan yllättäen järkyn perinnön (sis. huvilan Välimerellä) tai palaan yläasteelle ollakseni (tällä kertaa) se suosituin tyttö, jolla on siisteimmät kuteet, pisin tukka ja isoimmat tissit. 

Ja se fiilis, mikä on just ennen uneen tipahtamista, on mahtava. Pötkötät ihan rentona, etkä tiedä enää mikä on totta ja mikä nousee korvien välistä, ja sänky tuntuu niin niin niin pehmoselta (meidän sänky onkin superpehmeä, ja mulla aina kipeä selkä, mutta se on hinta mikä täytyy maksaa mukavasta pedistä). 

Sulo opetti mulle, että unia voi myös opetella kontrolloimaan vähän. En mä hyviin uniin halua välttämättä puuttua, mutta painajaisia on hyvä päästä vähän peukaloimaan. Meillä on David Fontanan kirjottama Uniopas, joka on aika makia kirja, ihan totta. Siinä on kaikki tavallinen uniläppä plus paljon ekstraa. Opetetaan muistamaan unia, näkemään lentounia ja muita toivottuja unia ja järjestämään tapaamisia unessa, näin niinkuin esimerkkeinä. Kannattaa oikeasti tutustua tuohon kirjaan! Ja unista saa vaikka harrastuksen, jos on harrastusköyhä ihmispoloinen. Ja mä ainakin odotan sitä, että opin herättämään itteni painajaisista, tai kääntämään niitten kulkua paremmiksi uniksi.

Pieni pohjustus seuraavaan tarinaan: Oon aina ollut ihan tautinen sokerihamsteri-ihminen. Kaikki, mikä vähänkin haisee sokerilta, katoaa kaapeista hyvin nopeasti. Juon päivittäin 5 litraa limsaa, rakastan jätskiä, toffeeta, suklaata ja muuta epäterveellistä aivan hulluna. No, muistan yhden unen (näin sen noin kymmenenvuotiaana, mutta vieläkin sattuu), joka vaikuttaa varmaan ikuisesti mun jäätelöannoskäyttäytymiseen. Olin unessa äitin kanssa kaupassa. Roikuin kassan päädyssä ja kitisin äitille, koska halusin avata heti mulle ostetun jäätelötuutin, ja syödä sen suihini.  Vinguin ja vinguin, ja lopulta äidin hihat paloi, ja se antoi luvan, vaikka mun oli ollut tarkoitus pakata tavarat kasseihin. Mä avasin jätskin paperit ja siellä se oli: niin täydellinen jäätelöannos, ettei sellaista olekaan: toffee-, kirsikka ja persikkajäätelöpallot, kinuskikastiketta aivan sairaalloinen määrä, samoin suklaakastiketta, vaaleanpunasia vohveleita, kaikki maailman värit strösseleitä, ah (Kertooko mun sokeriongelmasta jotain sekin, miten tarkkaan muistan 14 vuotta sitten UNESSA nähdyn jäätelöläjän..)! Jäin unessa tuijottamaan sitä ihanaa ilmestystä, joka kohosi  mun silmien edessä. Seuraava ajatus oli, että näkeehän kaikki, mitä mulla on. Onhan ne vähän kateellisia mun mielettömästä onnesta? Näättekö? Näättekö? 

Kun katsoin takaisin mun mahtavaan annokseen, se olikin kadonnut. Heräsin mun omaan itkuun ja suunnattomaan turhautumiseen. 

Siitä lähtien oon syönyt jäätelöt turhia ihmettelemättä. Toivottavasti te näitte viime yönä kivempia unia.