13.-15.12.2013 Lahjoja, lahjoja vaan

Olen viikonlopun aikana hankkinut ja tehnyt joululahjat valmiiksi. Tämä jos mikä on ollut kivaa! Olen kerrankin tiennyt  mitä kenellekin annan. Ja on tullut ommeltua ja painettua. Kivaa tehdä käsillään asioita.

Pupulandia-blogin vinkistä kävin Desing Museossa ja kyllä kannatti. Menkää tekin! Don´t shoot the messenger-näyttely oli todella hieno ja mielenkiintoinen.

Aloitin jouluhaasteeseen vastaamisen, mutta ikäväkseni vastaukset kysymyksiin olivat tyyliin  ”Ei”, ”Ei ole”, ”En tykkää” jne. Jätinpä sen sitten tänne laittamatta, kun sen lukeminen ei ehkäpä olisi niin mukavaa. En ole jouluihminen laisinkaan. Meillä ei ole yhtään joulukoristetta, -musiikkia tai -ruokaa.  Toki pidän siitä, että on vapaata ja näkee perhettä ja sukulaisia. Ja tietenkin lahjojen antamisesta (ja saamisesta). 

Tänään näen pitkästä aikaa kaukana asuvaa ystävää ja suuntaamme katsomaan Depeche Modea. Odotan innolla näkeväni yhden suosikkibändeistäni livenä ensimmäistä kertaa!

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään