27.11.2013 Lahja

Sain tänään työkaverilta lahjaksi pullon kuohuviiniä. Työtoveri on ollut pitkään sairaana ja olen oman työni puitteissa hoitanut myös hänen tehtäviään. Tämä yllättävä ja periaatteessa ansaitsematon lahja ilahdutti kovin. 

Olen ylipäänsä lahjojen ystävä. Niitä on hauska suunnitella, valmistella, antaa ja saada. Lisää lahjoja!

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään

26.11.2013 Bussia odotellessa

Tänään juttelin ihastuttavan iloisen nuoren naisen kanssa bussipysäkillä. Päivittäin siellä seison ja odotan, usein muiden ihmisten kanssa. En yleensä heitä huomioi, katso silmiin, tervehdi saatika juttele.

Enkä kyllä nytkään olisi, jollei minua olisi puhuteltu. Käsittämättömän hyväntuulinen ja innostunut tuntematon ihminen, joka sai hymyn huulille. Itsestäni on vanhemmiten tullut jokseenkin pidättyväisempi kaiken suhteen. Mukavia muistutuksia, siitä ettei niin tarvitse olla. Ilo ja innostus esiin ja jakoon!

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään