Huomaa, että paluu arkeen on koittanut kun en ole töiden lisäksi kauheasti jaksanut muuta tehdä. Jaksan töissä tosi hyvin, vaikka liitoskipuja, alaselkäkipua ja kaikenlaisia juilintoja onkin alkanut ilmaantua, mutta kotona en sitten jaksakaan paljon mitään. Blogissakin päivitysväli piteni heti, kun arki alkoi. Toisaalta on ollut ihana päästä arkeen taas kiinni, minulla todellakin on enää pari kuukautta töitä jäljellä. Tuntuu hurjalta miten nopeasti aika lopulta on kulunut! Vaikka en malttaisi millään odottaa äitiyslomaa ja että pääsen tutustumaan ihanaan tyttäreeni, on silti pakko myöntää, että tulen kyllä ikävöimään töihinkin. Pidän ja nautin työstäni äärettömän paljon, mutta onneksi se työpaikka siellä minua sitten odottaa milloin ikinä päätänkään sinne takaisin palata! Mutta tässä nyt tosiaan tämä viimeinen osa näistä rakenneultran jälkeisistä viikoista. 

Pieni hengähdystauko Kotiseudulla ja ystävien ihana hääjuhla piristi kyllä mieltä. Maanantain ja tiistain vietin lähinnä kotioloissa, en tehnyt mitään erityistä. Taisin pystyä keskittymään kirjan lukemiseen ensimmäistä kertaa yli viikkoon, ja ahminkin heti kerralla monta sataa sivua! 

Keskiviikkona saavuimme jälleen äitiyspoliklinikalle, jossa ajat olivatkin reippaasti myöhässä ja tuntui ikuisuudelta odottaa omaa vuoroaan. Minulla oli vatsakin ihan jännityksestä sekaisin, joten ramppasin odotustilan vessassa aika tiuhaan. Lopulta meidät kutsuttiin huoneeseen, jossa vastassa oli lääkäri, hoitaja sekä lastenneurologi. Lääkäri kehotti minua samantien ultrattavaksi ja minähän reippaana tottelin. Neurologi tuli myös lähemmäs seuraamaan ultrausta. Tuossa vaiheessa paikalle saapuivat myös lääkäri sekä erikoistuva lääkäri lasten teho-osastolta. He sanoivat, että voisimme sitten lopuksi keskustella heidänkin kanssaan mieltä askarruttavista asioista vauvan hoitoon liittyen, vaikka palaveeraisimmekin tarkemmin heidän kanssaan vielä myöhemmin.  

Ultran aikana pääasiassa ultraava lääkäri ja neurologi keskustelivat keskenään, joten me lähinnä Siipan kanssa kuuntelimme ja yritimme ymmärtää mitä he puhuivat. Lääkäri tarkisti pikkuaivojen ja isojen aivojen tilan ja mainitsi, että tytön kallon hydrokefalus on jonkun verran suurentunut. Tämä tuli hieman yllätyksenä, koska en muistanut, että meille olisi edellisenä maanantaina puhuttu hydrokefaluksesta mitään. Minua alkoi tietysti myös samantien huolettaa, sillä minä olin ymmärtänyt, että hydrokefalus muodostuu MMC:ssä yleensä vasta syntymän jälkeen. Ja nyt se oli jo jonkin verran raja-arvojen ylikin. Lääkäri siirtyi ultraamaan seeleä, ja kuulosti todella yllättyneeltä kun paikansi sen sakraalialueelle, eli aivan alimmalle mahdolliselle tasolle. Hän mainitsi, että jopa sakraalialueen yläosa näyttää vielä ihan normaalilta, joten seele sijaitsee siis todella alhaalla. Lääkäri vilkaisi myös sydäntä ja pari muuta asiaa, tarkemmalle syynille ei ollut tarvetta kun rakenteet oli jo kahteen kertaan katsottu. Sain luvan nousta ultrauspöydältä ja ryhdyimme käymään löydöksiä läpi.   

Neurologi selitti meille todella yksityiskohtaisesti sen, mistä meningomyeloseelessä on kyse sekä selitti, millaisia asioita hän työssään hoitaa tämän poikkeaman tiimoilta. Moni asia olikin meille jo ennestään tuttua, olimmehan selvitelleet niitä parin viikon aikana tuon tuostakin. Jossain vaiheessa neurologi taisi oikein naurahtaakin, että huomaa kyllä, että olemme hyvin perillä asioista. Saimme neuvon pysytellä poissa amerikkalaisilta nettisivuilta, mutta muuten saimme siunauksen omatoimiselle tiedonhaulle ;)…Saimme tietää, että koska seele on niin alhaalla, sr luultavasti tulee vaikuttamaan Auroran liikuntakykyyn joko todella vähän, tai sitten ei lainkaan. Neurologi kertoi millaisia apuvälineitä seelen vuoksi liikuntarajoitteiset usein käyttävät, jotkut tarvitsevat niitä koko ajan, jotkut silloin tällöin, jotkut eivät lainkaan. Puhuimme, että suurimmat vaikeudet tulevat todennäköisesti olemaan Auroran suoliston ja virtsarakon toiminnan kanssa. Näitä asioita ryhdytään seuraamaan jo heti syntymästä saakka. Vaippaikäisenähän nuo nyt ei haittaa, mutta luultavasti Auroralla tulee koko loppuelämän ajan olemaan hankaluuksia pidätyskyvyn ja suoliston toiminnan kanssa. Näihinkin on kuitenkin olemassa runsaasti erilaisia keinoja, joilla pystytään helpottamaan ja parantamaan elämänlaatua, että vältetään ainakin jatkuvat vahingot. Keskustelimme pikkuaivojen tilasta sekä ilmaisin huoleni hydrokefaluksesta. Tähän lasten teho-osaston lääkäri sanoi, että vauvan kallo on hyvin joustava ja venyväinen, mitään ei kukaan pysty sadan prosentin varmuudella sanomaan, mutta että luultavasti se kallo kuitenkin venyy ja joustaa sen verran, ettei ole syytä huoleen. Hydrokefalustahan saatetaan jossain vaiheessa joutua hoitamaan asentamalla shuntti, jonka tarkoitus on poistaa ylimääräinen neste aivokammioista. Jonkin verran keskustelimme myös kehitysvamman mahdollisuudesta liittyen rakennepoikkeamaan. Ja edelleenkään kukaan ei pysty sanomaan mitään täysin varmaa, mutta neurologin puheiden perusteella jäimme siihen käsitykseen ettei MMC+kehitysvamma kulje mitenkään erityisesti käsikädessä. Riski on ehkä jonkin verran suurempi, mutta yleensä ne ovat sitten kaksi toisistaan irrallista asiaa. Saimme kysellä neurologilta kaikkea mahdollista mitä mieleen juolahti ja hän vastaili todella selkeästi ja ymmärrettävästi. Lopuksi kysyimme häneltä, että mikä hänen näkemyksensä Auroran ennusteen suhteen on, voiko tyttö elää hyvää ja suhteellisen normaalia elämää MMC:stä huolimatta? Neurologi vastasi jotain sen suuntaista, että hän ei näe sille estettä, tilanne vaikuttaa suhteellisen hyvältä, mutta että ainoastaan aika näyttää mitä on edessä. Tuo kommentti vahvisti entisestään päätöstämme siitä, että otamme vastaan tämän lapsen, tuli mitä tuli.

Lasten teho-osaston lääkärin kanssa kävimme pikaisesti läpi niitä asioita, mitä tulisi olemaan edessä syntymän jälkeen. Palaveeraamme teho-osaston lääkäreiden kanssa vielä myöhemmin sekä pääsemme tutustumaan osastolle, nyt kävimme asioita läpi vain pikaisesti. Lääkäri vahvisti sen mitä olin ehtinyt pelätä: Aurora tulee syntymään suunnitellulla sektiolla melko pian täysiaikaisuuden (rv 37+0 ) tullessa täyteen. Vaikka minulle onkin kaikista tärkeintä se, että Aurora saatetaan maailmaan mahdollisimman turvallisesti, minua harmitti silti kovasti. Olin ehtinyt kovasti toivoa ja odottaa alatiesynnytystä, sekä synnytyksen kokemista alusta loppuun supistuksineen, kipuineen, kaikkineen. Yritän kuitenkin ajatella, ettei tämä toivottavasti ole ainoa mahdollisuuteni siihen kokemukseen, toivon vain ettei yksi sektio aiheuta minulle liikaa jännitystä ja pelkoa mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla. Onneksi minua lohdutettiin muiden äitien taholta myös sillä, ettei se alatiesynnytys aina ole välttämättä niin hieno ja upea kokemus mitä monesti saa lukea ja kuulla. Sitä voi kuvitella ja ajatella kaikenlaista, valmistautua vaikka miten, mutta aina on mahdollisuus, että kaikki meneekin perustavanlaatuisesti pieleen. Mistä sitä tietää, vaikka minullekin olisi toisessa tapauksessa käynyt niin ja mahdollisessa seuraavassa synnytyksessä olisin suorastaan anellut sektiota. Tällä kertaa minä nyt joka tapauksessa synnytän sektiolla, koska se on kaikkein turvallisin tapa tyttäreni syntyä. <3 

Puhuimme myös siitä, että Auroran seele leikataan ensimmäisen vuorokauden sisällä syntymästä ja että me emme tule kotiutumaan päivissä, kuten äidit ja vauvat normaalisti. Aurora viettää sairaalassa useita viikkoja syntymän ja leikkauksen jälkeen. Toivomme kovasti, että saamme pienen tonttutyttömme jouluksi kotiin <3 Jossain vaiheessa pääsemme juttelemaan myös sosiaalityöntekijöiden tms. kanssa, jotka puolestaan kertovat meille Auroran hoidon ja kaiken siihen liittyvän taloudellisesta puolesta. Tehohoito ei ole halpaa, mutta eipä tuo raha saa tässä asiassa olla este. Tarvittaessa otamme sitten vaikka lainaa, sitä, jota ei tarvinnut lopulta ottaa ivf-hoitoja varten, kun Aurora ilmoitti tulostaan ja raskaus näyttää onnistuneen. Oman asunnon ostohaaveet siirtyvät kuitenkin jälleen jonnekin hyyyyyyyvin kauas tulevaisuuteen, mutta ihan sama. Tyttäreni hyvinvointi on kaikkein tärkeintä. Ja sitä paitsi keksin niin paljon plussia vuokra-asumisen puolesta, ja miinuksia omistusasuntoa vastaan, ettei oikeastaan haittaa yhtään. 

Lopuksi kävimme vielä hoitajan kanssa läpi niitä asioita, mitä emme olisi hyvien uutisten päätteeksi halunneet edes ottaa puheeksi. Mutta ne oli pakko ottaa, koska ne molekyylikaryotyyppi-tulokset eivät olleet vielä tulleet. Hoitaja koitti rauhoitella, että todella harvoin niistä mitään löytyy, mutta sanoi ymmärtävänsä meidän pelkomme. Pelkäsimme siis, että sieltä löytyisi jotain todella vakavia poikkeamia kromosomeissa tai geeniperimässä. Esimerkiksi jotain sellaista, jonka vuoksi Auroran elinmahdollisuudet olisivat olemattomat tai niitä ei olisi kohdun ulkopuolella lainkaan. Tai jotka mahdollisesti aiheuttaisivat tyttärellemme tuskia ja kipuja. Minulla oli tuolloin menossa rv22+5, ja raskauden keskeytys pitäisi tehdä aivan viimeistään 24+0. Tuohon olisi aikaa vain reilu viikko. Lupa pitäisi anoa Valviralta, ja sen myöntämiseen menisi oma aikansa. Hoitaja sanoi, että Valvira käsittelee lupahakemukset kaksi kertaa viikossa. Jos molekyylikaryotyypitys-tuloksia pitäisi odotella seuraavaan viikkoon, niin keskeytykseen saataisiin lupa käytännössä samana päivänä kun esilääkitys pitäisi jo aloittaa. Eli rv23+6 joka olisi seuraava torstai. Hän muistutti, että saisimme kyllä luvan jo pelkästään meningomyeloseele-löydöksen perusteella, se että Valviralta tulisi hyväksyvä päätös, ei sitoisi ja pakottaisi meitä silti vielä mihinkään. Hoin sataan kertaan keskustelun aikana etten haluaisi puhua tästä asiasta ollenkaan (ja tämän kirjoittaminenkin tekee kipeää), mutta ne olivat asioita jotka oli vaan pakko miettiä, Auroran vuoksi. Hoitaja keksi, että hänpä soittaa labraan ja kysyy, että missä vaiheessa tutkimuksemme sillä hetkellä on ja saimmekin tietää, että tulokset tulisivat luultavasti kuluvan viikon loppuun mennessä. Hoitaja sanoi, että mikäli päätyisimme keskeytykseen, meidän tarvisi käydä täyttämässä paperit erillisellä käynnillä. Hän lupasi, että soittaisi heti kun saisi tulokset ja katsoisimme sitten miten edetään. (Noin, sainpa tuonkin kappaleen oksennettua ulos. En haluaisi enää edes ajatella, että olen oikeasti joskus keskustellut lapseni elämän päättämisestä, hakemisesta siihen lupaa ”varmuuden vuoksi”. Mutta tuossa kohtaa olimme pakkoraossa, olimmehan selvillä mitä kaikkea niissä tuloksissa oikeasti voi olla pielessä). 

Lopulta lähdimme vastaanotolta suhteellisen kevein mielin. Vaikka puuttuvat tutkimukset vielä kummittelivat takaraivossa, olimme kuitenkin saaneet Auroralle hyvän ennusteen. Ainakin pelkän MMC:n kanssa elämä tulisi olemaan hyvää. Haastavaa kaikin puolin toki, mutta aivan ehdottomasti hyvää, kun lähtötilanne ja uskomus oli se, ettei Auroralla kenties ole mahdollisuutta selvitä kohdun ulkopuolella. 

Molekyylikarytyypitystulokset saapuivat seuraavana aamuna puhtaina. Eivät nekään tietenkään ihan kaikkea pois sulje, mutta ainakaan niiden perusteella Auroran kromosomistossa tai geeneissä ei olisi poikkeamia. Ne eivät myöskään kyllä kertoneet syytä sille, että mistä MMC Auroran kohdalla johtuu, eli luultavasti kyse on vain todella huonosta tuurista. Jotain on mennyt pieleen siinä vaiheessa Auroran kehitystä, kun selkärangan olisi pitänyt sulkeutua. Syy miksi raskaana olevien suositellaan syövän foolihappoa on juurikin se, että sen puutos voi vaikuttaa näiden hermostoputkien sulkeutumiseen sikiöllä. No, minä olen syönyt foolihappoa jo sen reilu kolme vuotta, siitä saakka kun aloimme vauvaa yrittämään. Olen kysynyt lääkäreiltä, että onko minusta mahdollista tutkia mahdollinen foolihapon imeytymishäiriö verikokeella, mutta olen saanut vain hyvin ympäripyöreää vastausta. Jos jossain vaiheessa alamme harkita Auroralle sisarusta, niin ilmeisesti saan foolihapon jatkossa ihan reseptillä, sillä minun täytyy syödä sitä suunnilleen kymmenkertaisena annoksena normaalista. Tämä on ilmeisesti normaalikäytäntö kaikkien MMC-lapsen saaneiden naisten kohdalla. 

Tällä viikolla maanantain ja tiistain välisenä yönä piipahdimme myös synnytyspäivystyksessä, sillä minulla alkoi yllättäen tulla veristä vuotoa. Voitte uskoa miten paniikissa olin! Ja siis aivan kirjaimellisesti sain paniikkikohtauksen. Tärisin ja vapisin horkassa sängyllä hampaat kalisten kun odotin, että päivystyksestä soitetaan minulle takaisin. Siippa koitti parhaansa mukaan rauhoitella ja otin kyllä lääkkeenkin kun tuntui, että en vaan selviä muuten. Verenvuoto onneksi loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja päivystävä lääkäri sanoi, että suurella todennäköisyydellä se oli vain kohdun limakalvoista peräisin. Kohdun suu oli aivan ummessa ja vauvallakin kaikki hyvin <3 Kohtu näytti punoittavalta ja jonkun verran ärtyneeltä, mutta se on kuulemma hyvin normaalia raskaudessa. Lähdimme kotiin rauhallisin mielin, eikä vuotoa sitten olekaan tuon jälkeen enää ollut. 

Melkoiset viikot tässä siis on takana! Nyt kun olen käynyt läpi aikalailla yksityiskohtaisesti nuo rakenneultran tapahtumat, niin jatkossa varmaankin päivittelen sitten kaikkea muuta raskaudesta ja siihen liittyvästä. Saatan jopa tehdä postauksia, joissa ei käsitellä raskautta millään tavalla! Varmasti jossain vaiheessa palaan myös kertaamaan vielä meidän lapsettomuustaivaltakin tarkemmin. 

Pysykäähän kuulolla! 🙂  

Maanantaiaamuna saavuimme äitiyspolille hyvin jännittyneissä tunnelmissa. Olimme lukeneet ja selvitelleet asioita paljon viikonlopun aikana, joten olo oli toisaalta rauhallinen ja toiveikas, toisaalta emme halunneet antaa toivolle liikaa periksi. Ensimmäisenä tapasimme saman kätilön, jonka kanssa olimme jutelleet perjantaina puhelimessa. Hän selitti meille lyhyesti ja ytimekkäästi sen, mikä löydös rakenneultrassa on tehty, ja mitä lääkäri tutkisi sen perusteella. Hän kertoi asiantuntevasti selkäydinkohjusta, sen oireista ja millaisia asioita se aiheuttaa. Hän selitti myös tarkkaan sen millainen toimenpide lapsivesipunktio tulisi olemaan sekä sen sivuvaikutuksista, eli että minulla saattaisi olla vatsakipuja illalla, sekä ohjeisti että minun tulisi ottaa koko päivä suhteellisen rauhallisesti. Keskustelimme keskenmenon riskistä, hän kertoi, että riski on toki olemassa ja heidän on siitä kerrottava, mutta että tänä vuonna ei ole vielä yksikään raskaus keskeytynyt punktion takia. Sanoimme, että haluamme punktion tehtävän ja kätilö antoi meille A4-kokoisen paperin, jossa selvitettiin mitä molekyylikaryotyypitys tarkoittaa. Käsite on varsin hankala selittää näin maallikkona, mutta sillä pyritään siis etsimään sekä vauvan, että meidän geeneistä ja kromomeista poikkeamia. Meidän tulisi punktion jälkeen vielä käydä verikokeissa.   

No sitten pääsimme vihdoin tapaamaan lääkäriä. Aluksi keskustelimme tovin rakenneultran löydöksista sekä puhuttiin lapsivesipunktio-asia vielä kertaalleen läpi. Sen jälkeen lääkäri kehotti minua asettumaan ultrauspöydälle. Siinä kun lääkäri valmisteli välineitä, ultrausanturiaan ja ultrauslaitteita, minä koin yhtäkkiä jotain, mitä en ole milloinkaan ennen kokenut. Jotain aivan ylimaallista rauhaa. Se levisi päästä varpaisiini saakka. Siippa sanoi myöhemmin, että kun yleensä puristan hänen kättään noissa ultraustilanteissa todella voimakkaasti, niin nyt hän tunsi kuinka puristusvoimanikin helleni! Samalla päässäni oli vain yksi ajatus: tästä selvitään. Ihan sama mitä tuolla ultrassa pian näkyy tai on näkymättä niin siitä selvitään, jotenkin vaan. En ole ikinä kokenut sellaista rauhaa. No, jokainen saa uskoa tai olla uskomatta miten tykkää, mutta itse uskon, että siinä oli jotkin korkeammat voimat asialla sillä hetkellä, kiitos vaan sinne jonnekin! <3

Lääkäri ultasi vauvaa pitkään. Kaikki muutkin rakenteet käytiin uudestaan läpi, vaikka kohjua, pikkuaivoja ja kallon poikkeavaa muotoa lukuunottamatta muut rakenteet olivatkin näyttäneet normaaleilta rakenneultrassa. Lääkäri sanoi, että hän saattaa olla välillä hiljaa, ja sitä ei kannata säikähtää. Jonkun ajan päästä tulivat ne siunatut sanat. Lääkäri kertoi, että hän saa pikkuaivokudosta näkyviin! Hän tarkensi vielä, että ne ovat painuneet osittain selkäytimeen ja kallon takakuoppaan. Pikkuaivot ovat normaalisti maapähkinänmuotoiset, meidän vauvalla ne muodostavat ”banana sign”-termillä kutsutun muodon, ja tämä on hyvin tyypillistä MMC:lle. Lääkäri siis vahvisti sen, mitä olimme itsekin lukeneet. 

Lisäksi lääkäri paikansi kohjun melko alhaalle selkärankaan sakraalialueelle. Hän selitti, että mitä alempana se on niin yleensä se tarkoittaa, että sitä vähemmät vauriot, esimerkiksi liikuntakyvyn kanssa. Lääkäri tutki myös miten vauva liikuttelee raajojaan, jalat ja kädet liikkuivat normaalisti. Olin tuohon mennessä tuntenut vauvan liikkeitä jo muutaman viikon ajan ja kerroin, että ne tuntuvat myös vatsan päälle ajoittain jo tosi tymäköinä potkuina, että kai se on hyvä merkki? Lääkäri vastasi naurahtaen, että kaikki vauvathan liikkuvat, ja voihan se olla pää tai käsikin mikä siellä tuntuu. Itselleni tuli taas hieman ikävä olo tuosta kommentista. Odotan esikoistani, mistä voisinkaan tietää, että potkuja ei välttämättä erota pään ja käsien liikkeistä? No, pääasia, että siellä sitä liikettä nyt näkyi. Seuraavaksi keskustelimme siitä, että miten nämä löydökset vaikuttaisivat päätökseemme raskauden keskeyttämisestä. Tuossa vaiheessa tiedustelimme, että mitä pikkuaivojen tilanne kertoo nyt, mihin se tulee mahdollisesti vaikuttamaan jne.? Lääkäri vastasi rehellisesti, että lastenneurologi olisi paras vastaamaan kysymykseen, ja jos haluaisimme, pääsisimme häntä tapaamaan. Kyllä kiitos! Kerroimme, että haluamme kaiken mahdollisen saatavilla olevan tiedon.

”Pelkkä” rakennepoikkeama ei tuntunut meille oikealta syyltä tehdä isoja päätöksiä, ainakaan niin kauan kuin emme tietäisi, miten vakava poikkeama se lopulta on. Lisäksi halusimme ne molekyylikaryotyypitykset, meille olisi tärkeintä, että lapsemme ei tarvitse kärsiä tai tuntea kipua enempää kuin on pakko. Lääkäri kertoi, että hän on kohdannut työssään kolmenlaisia vanhempia: niitä, jotka päätyvät keskeytykseen sen ”pelkän” rakennepoikkeaman vuoksi, niitä jotka eivät välttämättä edes halua mitään lisätutkimuksia, koska jatkavat raskautta kaikesta huolimatta sekä niitä, jotka tahtovat kaiken mahdollisen saatavilla olevan tiedon ennen lopullista päätöstä. Moni varmasti miettii nyt, että no millaisessa tilanteessa me sitten olisimme mahdollisesti keskeyttäneet raskauden? Totuus on, että en osaa vastata teille. Halusimme saada selville kaiken mahdollisen, mikä olisi Auroran elämässä hyvin ja mikä mahdollisesti vaikeuttaisi sitä, tai pahimmassa tapauksessa olisi jopa esteenä sille. Voi olla, että meistä ei lopultakaan olisi ollut edes tekemään sitä päätöstä. En tiedä miten tarkkaan lääkärit voivat antaa ennusteita. Mutta jos meille olisi sanottu, että tyttö joko kuolee kohtuun tai pian syntymän jälkeen tai että hänellä tulisi olemaan runsaasti kipuja…en tiedä. Olin istunut edellisenä iltana laiturilla ja miettinyt, että mitä jos minulle sanottaisiin, että lapseni saa elää terveen ja kivuttoman elämän jos minä uhraudun ja kuolen, mitä tekisin? Minä en epäröisi hetkeäkään. En hetkeäkään. Tässä elämässä ei ole ketään toista ihmistä kenen puolesta kuolisin. 

Ennen punktiota pyysin saada käydä vessassa ja sillä välin mukana oleva hoitaja ja lääkäri aloittivat valmistelemaan toimenpidettä. Kaiken tuli olla hyvin steriiliä, sillä ilmeisesti suurimmaksi osaksi punktion aiheuttamat keskenmenot johtuvat kohtuun leviävästä bakteerista, joka voi päästä sinne neulan tai sen neulan tekemän mikroskooppisen pienen reiän kautta. Ensin lääkäri ultrasi tarkkaan sopivan kohdan, mistä laittaa neula ettei se ole vaaraksi vauvalle. Sitten minut vuorattiin runsaalla määrällä sitä sairaalapaperia tai mitä onkaan, niin että vain vatsa jäi näkyviin. Päätin että tuijotan kattoon koko toimenpiteen ajan. Siippa seurasi toimenpidettä vieressä ja piti kädestäni kiinni. Ensin hoitaja kaatoi puoli pulloa kylmää pirtua vatsalleni desinfioidakseen sen. Hoitaja puheli minulle koko ajan rauhoittavasti ja kertoi, että saattaa tuntua paineen tunnetta, kun vettä otetaan, mutta sitä ei kannata säikähtää. Tämän jälkeen lääkäri työnsi järjettömän kokoisen neulan (Siippa kertoi) vatsani läpi vähän navan yläpuolelta kohtuani kohti. Siippa seurasi toimenpidettä ultrauslaitteelta ja kertoi, kuinka siinä näkyi kun neula ilmestyi kohdun läpi. Hyi! Vauva kuulemma näkyi ultrausnäytössä koko ajan, mutta luotin siihen, että lääkäri tietää mitä tekee eikä osu vauvaan. Sitten lääkäri alkoi vetää mäntää, ja ruiskuun alkoi kertyä lapsivettä. Ainoa paikka missä tuntui epämiellyttävältä oli vasen kylkeni, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, kun minulla oli kädet ylhäällä pään takana ja kylki venytyksessä 😀 Lääkäri ei saanut vettä sitä määrää mitä kai normaalisti kuuluisi, mutta kertoi että määrä riittää kyllä tutkimuksia varten. Toimenpide oli nopeasti ohi, taas minut kasteltiin pirtulla ja sain laastarin vatsaani neulan kohtaan. Pyysin, että voisin käydä pesulla, sillä pirtu valui paikkoihin mihin se ei kuulu ja se lievästi sanottuna kirvelsi aika tavalla 😀 

Lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa siiheen saakka, että pääsisimme seuraavalla viikolla tapaamaan neurologin. Olin muutenkin kesälomalla, mutta nyt lomapäiväni ainakin säästyisivät. En usko, että olisin ollut kovinkaan työkykyinen kun ajatukset pyörteilivät vain lapseni tulevaisuuden ympärillä. Lähdimme äitiyspolilta suuren helpotuksen vallassa. Minua toki pelotti edelleen punktiosta mahdollisesti seuraavat komplikaatiot, mutta pikkuaivojen löytyminen sekä se, että kohju sijaitsi niin alhaalla olivat todella hyviä uutisia. Jännitys ei silti ollut vielä ohi, sillä joutuisimme yhä odottelemaan tuloksia ja neurologin tapaaminenkin olisi vasta edessäpäin. 

Meille oli kerrottu, että ensimmäinen vuorokausi on ratkaiseva keskenmenon kannalta. Koko maanantain vain tuijotin kelloa, että koska pääsisi nukkumaan ja voisi herätä tiistaina uuteen vuorokauteen. Kuulostelin oloani ja vatsan alueen tuntemuksia suorastaan neuroottisena. Mitään kipuja minulla ei ollut, joten selvisin ilman särkylääkettä, mutta tosi outo paineen tunne tuntui kyllä koko päivän. Siippa arveli, että se johtuu siitä kun olihan kohdussa tavallaan ”tyhjiö” ennen kuin vettä muodostuisi lisää. Aurora puolestaan oli todella levoton koko illan. Olin tosiaan tuntenut liikkeitä jo muutaman viikon ajan ja koko ajan vain selvemmin, mutta tuolloin hän kyllä tuntui hyörivän ja pyörivän normaalia enemmän. Varmasti oli vaikutusta sillä pitkällä ultralla ja sitten kun vielä neulallakin sörkittiin kylpyveteen 😀

Tiistaina huokaisin helpotuksesta, kun näytti siltä ettei punktio aiheuttanut mitään komplikaatioita. Päätin, että lähden torstaina pariksi päiväksi tuulettamaan päätäni Kotiseudulle vanhempieni luo. Meidän oli ollut tarkoitus lähteä Krakovaan äidin, siskon ja kummitädin kanssa edellisenä päivänä, mutta Auroran tilanteen takia matka tietenkin peruuntui. Onneksi Krakova ei katoa mihinkään, ja ehdimme sinne myöhemminkin!

Keskiviikkona meille soitettiin, että kromosomien pikatesteissä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Tämä tarkoitti siis trisomia 21:a, trisomia 18:a ja trisomia 13:a. Kerrottiin, että laajemmassa kartoituksessa menisi pidempään (jonka kyllä jo tiesimme), joten taaskaan ei auttanut kuin odottaa.

Torstaina ajelin Kotiseudulle, jossa vietin aikaani perheeni kanssa sekä kävin tapaamassa tuoretta paluumuuttajaa, rakasta ystävääni, sekä hänen suloista jälkikasvuaan. Pieni miniloma teki hyvää, kun sai käydä asioita taas läpi ja puhua läheisten kanssa. Lauantaina tulin takaisin kotiin ja sunnuntaina juhlistimme ystävän häitä. Vaikka Auroran tilanne pyöri koko ajan mielessä taka-alalla, niin oli silti aivan tavattoman ihanaa saada vähän muutakin ajateltavaa. Tapaaminen neurologin kanssa olisi edessä keskiviikkona.

Kirjoittelen neljännen ja viimeisen osan lähipäivinä 🙂  

.