Säiden hallitsija.
Aamu alkoi lumisateella ja Elliksen raivareilla.
”Äitiiiii!! Mä vihaan sua!! Sun vika, että sataa lunta!! Mun piti laittaa uudet kevätpöksyt ja sä pilasit sen!!! En varmaan laita haalariiiii!” Lapsi huutaa ja minä katselen epätoivoisena itkupotkuraivareiden kehittymistä.
”Ei kai se nyt mun vika ole jos lunta sataa ja on kylmä?? Ei se mustkaan oo kivaa, mut en mä näitä säitä määrää..”
”Onhan sun vika!!! Määrääthän! Mä vihaan sua!” Ellis kiljuu.
—–Tähän väliin raivoa, pelkoa, äidin vihaamista, eri värien vihaamista, yksi hölmistyneenä haalarissaan seisova poika ja lopulta myös yksi naamaansa vääntelevä, haalarissaan seisova tyttö—–
Nämä on sellaisia tilanteita, joissa toisaalta ottaa maailman eniten päähän lapsen käsittämätön käytös ja toisaalta hykerryttää, että oma lapsi ajattelee äitinsä pystyvän aikalailla mihin vain. Tällä kertaa nyt sitten hallitsemaan säätä:D
Kun iltapäivällä talsittiin lasten kanssa jäätihkussa kotiin, ajattelin sitten käyttää näitä maagisia voimiani. ”Kiltti sade, mene pois. On kurja kävellä kun tuulee ja sataa naamaan. Voisko paistaa aurinko pliiiis?”
Minuutti pyyntöni jälkeen sade loppui, ja aurinko alkoi pilkahdella pilvien välistä. Ellis katsoi minua hymyssä suin, silmät sirrillään: ”Äiti kato ny, mähän sanoin et sä osaat!”
Tadaaaa! Soitelkaa, jos on pilvistä tai taivaalta satelee lehmiä, kyllä meitsi hoitaa!