Alku

Kaikki lähti siitä, kun sain tähystyksen tulokset. Krooninen gastriitti & refluksitauti. Krooninen gastriitti on mahalaukun limakalvon tulehdus, joka on kroonistunut. ns. mahahaavan esiaste.Tällä hetkellä tulehdus ei ole päällä, mutta aikaisemmat tulehdukset ovat vaurioittaneet limakalvoa niin että kipuilu on erittäin todennäköistä. Refluksitauti mahdollistaa mahanesteen sekä ruoan takaisinnousun suuhun, ja aiheuttaa pahoinvointia. Sain lääkkeet, mutta sain myös ruokavaliolistan jonka jälkeen ajattelin ”en syö siis mitään…”   Pannassa oli rasvaiset ruoat, mausteiset- ja tuliset ruoat, sitrusruoat, happojuomat, alkoholi, tupakki, sipuli, tomaatit ja kaikista pahin, KAHVI. Lääkäri huomasi ilmeestäni ettei kahvi todellakaan ole jäämässä ruokavaliostani pois, ja totesi siihen vain ”laita paljon kermaa.”   Sopii minulle. Muita elämäntapaohjeita tuli tietysti myös, mun kohdalla suurin oli stressin välttäminen sillä stressi oli laukaisevana syynä molempiin sairauksiin. Muita ohjeita oli sängyn päädyn nosto, pienet ruoka-annokset, myöhäinen syönti kielletty ymsyms. Mutta se miten päädyin viljattomaan? Siitä seuraavaksi.

Lääkitys auttaa hirveästi, vaikka yleensä olen enemmänkin lääkevastainen (hah hyvä lähihoitaja) kun niiden puolesta puhuja, on pakko sanoa että ilman tätä lääkitystä ei paljoa hymyilyttäisi. Mutta kuitenkin muita oireita vielä löytyy. Ruoan jälkeen mahani turpoaa samoihin mittasuhteisiin kun olisin 4 kk raskaana, maha kipuilee sekä välillä menee aivan sekaisin. Ei tarvitse olla keliaakikko kärsiäkseen gluteenin aiheuttamista ongelmista

Satuin lukemaan yhdysvaltaisen William Davisin kirjan Eroon vehnästä, ja sen jälkeen peli oli selvä. Kirja on niin hyvä, että se pian löytyy ihkaomana kirjahyllystäni. Kirjan lukemisen jälkeen olo oli hieman sama kuin aikaisemmin ”mitä mä oikein syön.” mutta kaikki kävi niin järkeen, että tätä oli pakko kokeilla. Hieman kirjasta; Davis kertoo kirjassaan määränneensä satoja potilaita viljattomalle ruokavaliolle. Nivelkivut, ihottumat, krooniset tulehdukset,* vatsaongelmat & diabetes ovat parantuneet. Ihmiset ovat laihtuneet, ja refluksitaudin oireet ovat lieventyneet niin että ihmiset ovat pystyneet olemaan ilman lääkkeitä.  Myös niin sanottu ”vehnävatsa” on kadonnut, energiatasot nousseet ja unensaanti on parantunut. 

*Viljoissa on vatsaa ärsyttäviä ja sitä kautta suolenseinämän läpäisyä lisääviä aineita. Suolenseinämän läpäisy on yhdistetty lukuisiin autoimmuunisairauksiin ja sen aiheuttama matalan tason tulehdus on tunnistettu syyksi useimpien kroonisten sairauksien taustalla  www.helsinkipaleo.com

Takakansi sanoon näin; 

Täysjyvävehnäleipä nostaa verensokeria enemmän kuin valkoinen sokeri Tiedämme terveellisestä ruokavaliosta enemmän kuin isovanhempamme, ravaamme lenkillä ja laskemme kaloreita. Miten on siis mahdollista, että vyötärön ympärysmitta vain kasvaa? Vastaus löytyy ruokakaupan hyllystä: leipää, sämpylöitä, pullia, keksejä, pastaa, muroja, mysliä, puuroa. Viljatuotteet ovat itsestään selvä osa länsimaista ruokavaliota – tuhoisin seurauksin. Nykyajan vehnä muistuttaa alkuperäistä vehnää yhtä paljon kuin ihminen simpanssia. Jalostus ja tehoviljely ovat tehneet vehnästä superhiilihydraatin, joka nostaa verensokerin pilviin jopa nopeammin kuin puhdas sokeri. Verensokerivuoristorata taas johtaa ahmimiseen – ja lihomiseen. Eikä apua saa edes täysjyvävehnästä. Sen vaikutus on sama. Eroon vehnästä kertoo, miten jokapäiväisestä leivästä on tullut maailman epäterveellisin ruoka-aine, miten se vaikuttaa terveyteen ja miten vehnäriippuvuudesta pääsee eroon. Tutkimustietoon ja käytännön kokemuksiin perustuva teos osoittaa, miten luopumalla vehnästä voi pudottaa painoa pysyvästi ja päästä eroon monista terveysongelmista.

kuva.jpg

Enempää en kirjasta sano, sillä se on luettava itse. Kirjasta on myös tullut ohjelma yleltä, ja kirjasta löytyy runsaasti keskustelua netistä. Itse päätin lähteä kokeilemaan sen sijasta että lukisin ristiriitaisia kommentteja, sillä oireilen enkä menetä mitään kokeilemalla. Paitsi pastan ja ruisleivän. Eli paasaamisen ja viljattoman ruokavalion kehumisen sivussa kiroan pestopastan ja ruisleivän menetystä. Kokeilin viljatonta kuukauden, ja ensimmäiset päivät olivat todella mielenkiintoisia, mutta olo parani niin paljon että nyt kun olen syönyt jonkin verran viljoja, eron huomaa heti. Davis sanookin kirjassaan, kokeile kuukausi viljatonta, syö sen jälkeen viljoja, ymmärrät mistä on kyse. ja minähän ymmärrän. Siksi aloitan tämän matkan kokonaan alusta, ei kokeiluna, sillä tiedän jo hyödyt, mutta nyt tästä tulee elämäntapa. IIIK. Sallin itselleni satunnaisesti viljoja, ihan niinkuin joku sallii itselleen kerran viikossa karkkipäivän. Jos on juhlat eikä tarjolla yksinkertaisesti ole MITÄÄN mitä voisin syödä, en ala kituuttelemaan, sillä en halua iltani menevän pilalle sen takia. Tälläisiä tilaisuuksia jossa ei ole mitään sopivaa syötävää on kuitenkin todella vähän. Davis ei kirjassaan salli edes gluteenittomia tuotteita, mutta olen niitä jo aikaisemmin kokeillut enkä niistä oireile, joten pistän ne ”välttele” mappiin. Toisinaan voin syödä, mutta en laske niitä jokapäiväiseen ruokavalioon. ’

Ja te ketkä mietitte että tämä olisi karppausta, sitähän tämä ei ole. Karppauksessa seuraataan hiilareita, ja rajoitetaan myös tiettyjen kasvisten syöntiä jos hiilihydraattimäärä on liian suuri, ja siinä suorastaan rohkaistaan käyttämään reilummin rasvoja. Jos minulta kiellettäisiin kasvisten syönti, en alkaisi tähän ollenkaan. Ja jatkuva hiilihydraattimäärän tarkkailu? liippaa ihan liian läheltä kalorien tarkkailua. (ja se, jos joku ei ole hyväksi. testattu. ei kannata.)  Tuoteselosteita saa kyllä lukea tarkkaan, sillä viljoja ja varsinkin vehnää löytyy yllättävistä paikoista, tulette huomaamaan. 

Päivitän blogia useasti, sillä haluan että pysytte matkassa mukana ja jotta kirjoittamisesta olisi jotain apua, varsinkin niille keillä on vatsaongelmia. Mutta tässä pieni lista siitä, mitä hyötyjä huomasin kuukauden oltuani viljattomalla;

– Energiaa oli älyttömän paljon. ns. ”sumussa kulkeminen” loppui.
– Turvotus hävisi
– Paino putosi 2kg
– Iho kirkastui 
– Vatsakivut hävisi
– Maha ei mennyt sekaisin
– Verensokerin heittelyt loppui, ns. ”supernälkä” joka iskee heikotuksena häipyi
Ahmimishimot loppui. KYLLÄ! voi kyllä. 
 

Joten tarvitsenko enempää syitä jatkaa?
Kumma juttu, kuva höyryävästä pastakulhosta pyörii päässäni. ah, mielitieot.  
Ensimmäinen suurin ongelmani oli mitä syödä aamupalaksi? mutta siitä seuraavassa postauksessa. 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.