Terveisiä poterosta
Nämä graduhommelit ovat vähän verottaneet tammikuuta: blogi, harrastukset, kaverisuhteet ja elämä noin yleensä ovat jääneet lapsipuolen asemaan (nyt kun rupesin diskurssihöyrypäissäni tätä miettimään, häiritsevä sanonta tämäkin – miksihän hitossa sitä lapsipuolta käytetään synonyyminä kaltoinkohtelulle? Koska pahat äitipuolet?). Yleensä toivon tammikuun liukuvan ohi mahdollisimman nopeasti, nyt toivoin sydämeni pohjasta neljän viikon venyvän pituutta niin, että saisin lisää päiviä kirjoittamiselle. No, tyypillisesti koko kuukausi hurahti ohi sitten parissa silmänräpäyksessä.
En tiedä tulenko jälkikäteen muistamaan tästä tammikuusta mitään muuta kuin hiljaiseksi vetävät maailmanpoliittiset tapahtumat ja kotini vallanneet kirjapinot, joita koetan olla heittelemättä seiniin lukiessani homoseksuaalisuuden määrittelyitä ja kuvauksia oppikirjoissa (mm. terveyskasvatuksen kielto harrastaa seksiä homoseksuaalin kanssa aidsin välttämiseksi, vuosi 1989).
Gradun kirjoittaminen tuntuu vähän samalta kuin yrittäisi kaivaa itseään poteroon, jossa ei näe, ajattele tai kuule enää mitään muuta kuin gradunsa. Mikä tahansa keskeytys maksaa useamman tunnin, jonka joutuu jälleen käyttämään samaan poteroon kaivautumiseen. Vapaat viikonloput? Älä unta näe. Toisen kurssin luentopäiväkirja? Ikävä kärpänen, joka surraa häiritsemässä varsinaisia hommia. Ansaittu tauko, mikä se on?
Toinen omaksi ilokseni kehittelemä metafora on savurenkaiden puhaltaminen. Teininä kykin viereisen taloyhtiön mattotelineellä vetämässä salaa röökiä ja yritin puhaltaa savusta renkaita. Tässä on jotakin samaa kuin siinä: epätoivoinen yritys muodostaa jonkinlainen eheä kuvio epämääräisestä savusta tietämättä yhtään, millä mekanismilla sen olisi tarkoitus tapahtua. Savu leviää vähän joka suuntaan, kiire on jo, eikä eheästä kuviosta ole tietoakaan.
Kolmas metafora on luonnollisesti synnyttäminen. En ole koskaan synnyttänyt, mutta kavereiden jutuista ja populaarikulttuurista lienee jo sallittua päätellä jotain: liian ison asian pusertaminen kivuliaasti ulos itsestään metaforana vangitsee savurenkaiden puhaltelua paremmin graduprosessin tuskalliset aspektit ja odottamisen riemun. Tosin synnyttäjät yleensä tietävät suurin piirtein, mitä ovat ponnistamassa ulos itsestään, eikä graduntekijällä tätä tietoa yleensä ole. Toisaalta, synnyttäjien harvemmin tarvitsee lähettää saman tien tuotoksiaan muiden pisteyttäväksi ja arvioitavaksi.
Juu, eipä mulla oikeastaan muuta tänään; nämä terveiset ajattelin huikata poterosta ennen kuin kaivan itseni sinne takaisin. Kannattaakin varmaan tehdä se mahdollisimman pian, nyt kun tarkemmin ajattelen. Nähdään keväällä!