Minä ja Tom of Finland

Oli eilen kohtalaisen vaikeaa motivoitua istumaan kahdeksan tuntia kirjastossa. Etenkin, kun lämpöä oli 25+ ja kaikki normaalit ja kynnelle kykenevät ihmiset hengailivat puistokaljalla tai terassilla. 

Mutta on tässä opiskelussakin puolessa, ainakin silloin, kun saa ensimmäisen esseen edes jotenkuten pakettiin ja kivuliaasti sulloo kasaan analyysinsä. Voi olla, että se perustuu Teresa de Lauretisin teorioiden täydelliselle pahoinpitelylle ja Sex and the Cityn vertaaminen Moskova ei usko kyyneliin -elokuvaan on vähän kaukaa haettua, mutta who cares – ainakin olen noudattanut mulle viimeisimpänä annettua ohjetta (”be bold with your ideas”). Ja parasta opiskellessa on sellaiset päivät, kun toista esseetä varten tilattu kirja saa hihkumaan JUST NIINPÄ JES joka toisella sivulla, ja lukemista siivittää aihepiiriin sopivasti kolahtavat Village Peoplen In the Navy, Die Antwoordin I Fink U Freeky ja – ihan vaan, koska voi – Peachesin Fuck the Pain Away. Voiko opiskella suotuisimmissa olosuhteissa? Uskoakseni ei.

Ja kyllä mun sisimmässä ailahti jotakin lämmintä, lähes patrioottista, kun käänsin sivua ja törmäsin Tom of Finlandiin. Miten kotoisaa.