Kolme alkua ja keskeneräisiä ajatuksia, eli elämä esseerutistuksen jälkimainingeissa

Olen kirjoittanut tälle merkinnälle jo kolme alkua, ja pyyhkinyt ne kaikki pois. Tuntuu vähän siltä, että ensimmäistä kertaa viikkoon olisin irrottanut nenäni läppäristä ja muistanut katsella ympärilleni, miltä se maailma nyt oikein näyttikään. Olen painanut esseitä ja yrittänyt ryntätä ajatukseni selkokieliseen pakettiin, sanoa jotakin uutta ja raikasta, ja solmia kaikki langat yhteen.

Jossakin välissä on ehtinyt tulla lehdet puihin, ja kirsikankukat näyttävät vielä pulleammilta ja pinkimmiltä kuin viikko sitten.

Ylläolevassa kuvassa ei esiinny kirsikankukkia, kuten teksti antaisi ymmärtää.

Oikeastaan olin ajatellut kirjoittaa vähän esseiden herättämistä ajatuksista, queer-teoriasta ja politiikasta, pinkkimustasta blokista. Vuoden 2007 Pride-episodista ja siitä, miten silloin en ymmärtänyt ollenkaan. Nyt ymmärrän vähän paremmin. Olin ajatellut kirjoittaa aikatauluista ja murehtimisesta ja stressistä, vaihteeksi. Olin ehtinyt kirjoittaa päässäni yhteenvetoa vaaleistakin ja kuplista, missä itse kukin elää.

Mutta oikeastaan ei huvita. Voi olla, että viisituhatta sanaa queer-teoriaa ja neljätuhattaviisisataa sanaa mies- ja naiskuvista elokuvassa ovat ehdyttäneet sanat tällä erää. Olen hikoillut stressin pois salilla ja tullut kotiin huudattamaan taistolaislauluja, joista tulee samaan aikaan voitonriemuinen ja haikea fiilis. Voitonriemuinen, koska kevät ja lähestyvä vappu ja selätetyt esseet ja ihmiset ja kaikki. Haikea, koska ikävöin niitä ihmisiä, joiden kanssa niitä yleensä ollaan laulettu ja juotu skumppaa kadulla. Samalla kuitenkin tietää, että kohta nähdään taas – alle puolitoista kuukautta, ja ollaan Helsingissä (on sekin vähän haikeaa). Pää on sopivan tyhjä, sanat tuntuvat karkailevan tämän tästä.

Taitaa isot jutut tältä erää siis jäädä. Seuraavaksi käyn pistämässä focaccian uuniin, korkkaan kuohuviiniin ja kiipeän katolle katsomaan, miltä näkövinkkelin vaihtaminen tuntuu.

Kuvat Jaakko Utriainen, muokkaukset allekirjoittanut. Itse en kehdannut salakuvata nuorta lempeä Hyde Parkissa muutama viikko sitten.