Sinulle on postia

Viime keväänä sain usein sähköpostia, josta tuli paha mieli. Kiitos hakemuksestasi, mutta tälläkin kertaa meillä oli tsiljoona kiinnostavampaa hakijaa, ähäkutti. Oikeastaan pahin mieli tuli niistä viesteistä, joita ei koskaan tullut. Ei edes kohteliasta kiitosviestiä, ei lyhytsanaista ilmoitusta, ei mitään. Pelkkä hiljaisuus. Kun sitä oli jatkunut tarpeeksi kauan, sähköpostin avaamisesta tuli epämiellyttävä rituaali. Tarkistin sitä noin vartin välein, bussissa, kauppajonossa, lounaalla, ihan missä tahansa.

Siksi tuntuu ihan reilulta, että välillä elämässä tulee myös niitä toisenlaisia sähköpostiylläreitä. Sitä avaa sähköpostit haukotellen bussissa ja joku tahtookin kertoa hei et sä nyt ihan dorkalta vaikuta, ehkä sulla on joku pointti. 

Ihmeellistä aaltoilua, tämä eläminen tässä. Säästän teidät suurilta latteuksilta ja Paulo Coelho -henkiseltä tunnelmoinnilta ja toteanpahan vain, että peräkkäisinä päivinä voi sattua kyllä ihan mitä tahansa. Ensin voi olla maailman maanantaimaisin tiistai (eksyin matkalla bussipysäkille, otin bussin väärään suuntaan, sitä rataa) ja sitä voi seurata keskiviikko, jolloin tapahtuu ihania, ihmeellisiä asioita. Vieressä nukkuu aamulla tyyppi, joka on kietoutunut kummalliseen sikiösykkyrään ja näyttää niin hellyyttävältä, ettei sille ilkeä suuttua yöllä herättämisestä. Töiden jälkeen ei sulkeudutakaan kaverin kanssa salille juoruamaan, vaan kävellään Eiranrantaan yhtä Helsingin kauneimmista kävelyreiteistä, ja tuijotetaan merta ja auringonlaskua. Kotona odottaa kaksi pellillistä vasta uunista tullutta pitsaa (punajuuri-vuohenjuusto<3!) ja sähköposteissa sellaisia viestejä, jotka on luettava pariin kertaan uskoakseen ne tosiksi.

Ai niin, käytiin me Tallinnassakin ja räpsittiin tuhottomasti kuvia, mutta siitä lisää myöhemmin.