Tyttöenergian helmasyntinä slut-shaming: Shame on you, Rory Gilmore

Viikko sitten vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää. Jotenkin se kolahti teemallisesti itselleni sopivaan saumaan: viikon mittaan olin haalinut matskua ja patistellut graduun liittyviä ajatuksia vähän liikkeelle. Niiden myötä päädyin taas lempiaiheeni pariin pohtimaan tyttöyttä, mainetta ja lokeroimista. Näiden ajatusten muhimisen seurauksena syntyi tämä maraton-postaus, jossa tulilinjalle joutuu tällä kertaa kaikkien aikojen lempisarjani.

Olen viettänyt koko nuoruuteni Gilmoren tyttöjen parissa. Jo tunnussävelmän soimisesta tulee kotoisa ja turvallinen olo. Joimme kaakaota isoista mukeista siskoni kanssa, löhösimme sohvalla ja katselimme, kuinka Rory Gilmore määrätietoisin askelin lähestyi tavoitteitaan. Kunnianhimolla ja älyllä siunattu tyttö raatoi ja hautautui kirjakasan äärelle, koki vastoinkäymisiä, selvisi niistä, ponnisteli yhä uudestaan. Siinä sivussa hän ehti tietysti löytää muutaman ihanan poikaystävän, sanailla kadehdittavan nokkelasti ja koheltaa sekopäisen Lorelai-äitinsä kanssa. Syvällä sisimmässäni toivoin, että jonakin päivänä minusta tulisi oman elämäni Rory Gilmore.

Olen vuosien varrella palannut Roryn ja Lorelain pariin niin monta kertaa, etten kehtaa tunnustaa. Kun olen ollut tenteistä stressaantunut, olen kaivanut esiin jakson, jossa Rory on ottanut turhan monia kursseja Yalessa. Kun kärsin morkkiksesta, katson sen, jossa Rory päätyy ottamaan muutaman lasillisen liikaa. Kun olen eronnut, olen ottanut järeät aseet käyttöön ja katsonut, miten Rory selviää omista eroistaan. Rory on ollut täydellinen roolimalli.

Kunnes aivan viime vuosina olen havahtunut kiusaantuneeseen tunteeseen, jonka olen koettanut sysätä taka-alalle. En ole halunnut myöntää, että ihanalla Rorylla voisi olla ikäviä asenteita. Mutta kun Rory käy tulevan poikaystävänsä Jessin kanssa sanavaihdon, en voi enää teeskennellä tietämätöntä.

”Miksi sinä olet niin huolissasi Shanesta?”

”No, Shane huolestuttaa kaikkia naisia”, sanoo Rory kädet puuskassa viitaten Jessin tyttöystävään. ”Mikä hänessä on vialla? Tytöt kuten hän, eivätkö he ikinä katso peiliin?”

Shane on vetyperoksidiblondi nahkatakissa. Hän myy kosmetiikaa pikkukaupassa eikä unelmoi yliopisto-opinnoista. Hän seisoo kädet takataskuissa ja suutelee Jessin kanssa kiihkeästi julkisilla paikoilla.

Toki kaikille on selvää, että Jess käyttää Shanea vain hyväkseen koittaessaan tehdä Roryn mustasukkaiseksi. Ei tule kysymykseen, että hän voisi todella pitää Shanesta. Shanen kaltaiset tytöt eivät saa Gilmore-maailmassa armoa. He ovat vaarallisia, kevytkenkäisiä ja typeriä. Heissä on jotakin vialla, eivätkä he ymmärrä omaa parastaan.

Kyse ei ole yksittäisestä kohtauksesta. Gilmore-maailmaan mahtuvat vahvat, itsenäiset tytöt ja toiseutta edustavat lumput. Roryn ystävä Paris kuittaa heidän poikaystävähuolensa ilmoittamalla, että heidän tulisi olla sellaisten yläpuolella – ovathan he sentään Emma Goldmanin ja Hillary Clintonin tyttäriä. Tavoitteet ovat painottuneet akateemiseen maailmaan. Juuri oppiminen ja älykkyys saavat poikaystäväkandidaatit ihastumaan tyttöihin. Tässä yhteydessä syytä on puhua nimenomaan poikaystäväkandidaateista, sillä seksuaalinen monimuotoisuus loistaa poissaolollaan, ja mukaan mahtuu myös muutama ikävän sävyinen homovitsi.

Onko Rory sittenkään täydellinen roolimalli? Kovin moniuloitteinen kuva tytöille asetetusta ihanteesta ei ainakaan sarjan perusteella synny. Feministinen tyttöenergia, joka kannustaa sinänsä hienoihin asioihin (itsenäisyys, omien tavoitteiden asettaminen, määrätietoisuus), tuntuu hukkaavan jotakin alkuperäisestä ajatuksestaan matkan varrelle. Gilmore-maailma on ihanteiltaan kovin luokkasidonnainen ja tuomitsee epäröimättä kevytkenkäisiksi leimattavat tytöt.

Samoja ongelmia voidaan löytää lukuisista muistakin tytöille suunnatuista kulttuurituotteista. Aino Tormulainen on kirjoittanut artikkelissaan Seksuaalisuuden käsittely Demi-lehdessä: ihastumista, rakastumista ja heterouden horjuttamista, kuinka Demi samanaikaisesti ylläpitää kuvaa ”voimakkaasta ja kykenevästä, sukupuolirajojakin ylittävästä tyttöydestä”. Samanaikaisesti kuitenkin myös Demin sivuilla tuomitaan ”kaikkien kimppuun epätoivoisesti ryntäävät poikahullut” ja ”pikkupikkureleisiin tälläytyminen”. Feminiinisyydestä saa nauttia, mutta vääränlainen pukeutuminen ei siis ole sallittua. Esimerkkien listaa voidaan jatkaa loputtomiin. Siitäkään ei ole kauan, kun Sinead O’Connor kirjoitti Miley Cyrusille julkisen kirjeen, jossa arvosteli tätä vääränlaisen roolimallin antamisesta nuorille ja piti Cyrusia uhrina, joka itsekunnioituksen puutteesta on suostunut esiintymään vähissä. Äidillisen sävyn ja uhriuttamisen lisäksi O’Connor ilmoitti Cyrusin ruumiin kuuluvan vain hänelle itselleen ja poikaystävälle. Tämä kirjeen herättämä reaktio hämmensi, eikä suinkaan vähiten siksi, että myös monet feministeinä itseään pitävistä ystävistäni olivat valmiita naulaamaan Miley Cyrusin.

Myönnetään. Lekan nuoleminen videolla vähissä vaatteissa ei ole ensimmäinen asia, mitä ajattelin joutuvani puolustamaan itsemääräämisoikeuden nimissä. Mutta tähän on tultu. Paljastava pukeutuminen ei kerro mitään Cyrusin tai kenenkään toisen itsekunnioituksen puutteesta, eikä käy todisteesta, että nainen on miesten ohjailtavissa, painostettavissa tai toimii silkasta ymmärryksen puutteesta. Cyrusin keho ei kuulu hänelle itselleen ja poikaystävälle, vaan vain ja ainoastaan hänelle: hän siis määrää siitä, miten sen haluaa julkisuudessa paljastaa ja kenelle. Jos aikuinen nainen päättää nuolla musiikkivideollaan lekaa, nuolkoot.

Oikeastaan nämä ihanteet eivät ole kovin kaukana tyttökirjojen maailmasta, jossa eniten kammoksutaan turhamaisia, poikien perässä juoksevia kaupunkilaistyttöjä. Ihanne reippaasta ja tervehenkisestä tytöstä, joka pärjää ensin omillaan – ja itsenäisyytensä myötä saavuttaa todellisen rakkauden – on elänyt jo vuosikymmeniä. Vain muutamia näistä lukuisista esimerkeistä mainitakseni: Seljan tytöt, Tytöistä parhain, Pikku Naisia, Anna -sarja ja Kaarlo Nuorvalan Laulajatyttö ovat kaikki sitoutuneet tähän ihanteeseen. Rasavilliys sallitaan, mutta turhamaisuutta tai monelle taholle suuntautuvaa flirttailua ei.

Vuosikymmenestä toiseen populaarikulttuurissa vaalitaan ihannetta, joka on keskiluokkainen, valkoinen ja heteroseksuaalinen. Ihanteeseen kuuluu, että seksuaalista suhdetta edeltää seurustelu. Paljastava pukeutuminen tai useasti vaihtuvat seksikumppanit otetaan todistuksena siitä, ettei tyttö ole oppinut kunnioittamaan itseään tarpeeksi ja antaa poikien hyväksikäyttää itseään. Seksuaalinen aktiivisuus näyttäisi siis olevan merkki hyväksynnän ja rakkauden hakemisesta, eikä voi johtua esimerkiksi tytön omista seksuaalisista haluista. Jälleen kerran siis: tytöt antavat, pojat saavat.

Tyttötutkimus historiallisesti on alkanut toiveesta pelastaa tytöt. Feministisesti asennoitunut tutkimus halusi – melko ymmärrettävästi – voimaannuttaa tyttöjä ja antaa äänen kokemuksille, jotka olivat jääneet tutkimuskentällä kuulematta. Syntyi käsite pärjääjätytöstä, terveestä ja voimakkaasta ihanteesta. Sittemmin pärjääjätyttöä on myös tutkimuksen piirissä kritisoitu. Silti ajatus, että tytöt jakautuvat itsenäisiin pärjääjiin ja kevytkenkäisesti käyttäytyviin uhreihin, tuntuu yhä elävän. Ketä jälkimmäiseen ryhmään kuuluu? Mitä todellisen maailman Shaneille on tiedossa?

Lutkamarssit eivät enää ole uusi juttu. Tunnetusti ne saivat alkunsa, kun turvallisuudesta puhunut poliisi kehotti naisopiskelijoita pukeutumaan peittävämmin raiskaukset välttääkseen. Reaktio tähän oli kiinnostava: lutkamarssit eivät jääneet yhdelle kampukselle, eivät edes yhteen maahan, vaan ne levisivät kulovalkean lailla. Mielenosoittajat sonnustautuivat verkkosukkahousuihin, minihameisiin ja karnevalistisiin meikkeihin protestoidessaan ajatusta, että nainen olisi pukeutumisellaan vastuussa seksuaalirikoksesta. Klassinen leimakirves, lutka-sana, otettiin marssien symboliksi. Valtava joukko ihmisiä osoitti, etteivät aio suostua pelkäämään leimaamista.

Populaarikulttuurissa slut-shaming saattaa vielä olla arkipäivää. Mutta lutkamarsseissa kytee toivo. Feministi voi flirttailla tai olla flirttailematta, pukeutua verkkosukkahousuihin tai burkhaan, elää selibaatissa, avioliitossa, rekisteröidyssä parisuhteessa, sinkkuna, polyamorisessa suhteessa tai odottaa Sitä Oikeaa. Eikä kenelläkään tulisi olla siihen mitään sanomista.

 

Peeäs. Poikkeuksellisesti isken tähän postaukseen myös lähteet mukaan, jos jotakuta kiinnostaa käydä tsekkaamassa. 

 

LÄHTEET

 

Gilmore Girls. Tuotantokaudet 1-7. Luoja: Amy Sherman-Palladino. 2000-2007.

 

Hulkkila, Kristiina & Nisula, Tapio. Seksuaalikäyttäytymisen kulttuuriset ehdot. Esimerkkinä 15-vuotiaat tytöt. Nuorisotutkimus. 2/1991.

 

Laukkanen, Marjo & Mulari, Heta. Tyttöjä mediassa, tyttöinä mediassa. Teoksessa Entäs tytöt? Johdatus tyttötutkimukseen. Vastapaino. Tampere, 2011.

 

Näre, Sari. Tyttöjen seksuaalisuuden kontrolli. 10-14. Nuorisotutkimus. 2/1991.

 

Ojanen, Karoliina. Katsaus tyttötutkimuksen suomalaiseen historiaan ja keskusteluihin. Teoksessa Entäs tytöt? Johdatus tyttötutkimukseen. Vastapaino. Tampere, 2011.

 

Smith, Grady. Sinead O’Connor pens open letter to Miley Cyrus: ’Don’t let the music industry make a prostitute of you’. http://www.ew.com/article/2013/10/02/sinead-oconnor-miley-cyrus-open-letter

 

Tormulainen, Aino. Seksuaalisuuden käsittely Demi-lehdessä: ihastumista, rakastumista ja heterouden horjuttamista. Nuorisotutkimus. 3/2012.