Brysseli, Bruxelles
Äiti soitti tällä viikolla. Sain palautetta. Siis mä en yhtään tiedä mitä sulle kuuluu kun sä et oo päivittänyt pitkään aikaan sun blogia.
Pitää ihan paikkansa. Pari kertaa olen aloittanut postauksen kirjoittamisen, mutta yksikään näistä alkioista ei ole valmistunut. Poliittisia raivareita on ollut hankala saada julkaisukelpoiseen muotoon, mitään muuta kertomisen arvoista ei ole tainnutkaan tapahtua.
Tai no. Edellinen lause on kyllä ihan täyttä kukkua, On tapahtunut vaikka ja mitä ja hirveillä rysäyksillä niin ettei ole ollut aikaa pahemmin ihmetellä tai nukkua. On ollut kiire ja levottomia unia ja kaikkea hyvää ja jännitystä ja uuden opettelemista. Ei ole ollut kuvattavaksi asti ehtineitä yksityiskohtia arjesta tai pieniä sattumuksia kerrottaviksi. Eilen vedin henkeä ja pakotin itseni paussille kävelemään Kaivariin. Kannatti. Se oli myös ensimmäinen päivä, kun olisin voinut kuvitella ulkoiluttavani kameraa. Jää hilseili pois, monissa kohdin meri oli jo tyystin sulaa. Ihmiset joivat skumppaa Mattolaiturin terassilla, äkkiä olikin kevät. Se on reitti, jonka kuljen yleensä aina, kun tarvitsen tilaa hengitellä niin paljon kuin mahdollista. Tähän mennessä reitti ei ole pettänyt kertaakaan: kun olen ehtinyt päätepisteeseen, olo on parempi ja varmuutta on enemmän, kaupunki näyttäytyy kauniimpana.
Tänään lähdin lentokentälle samaan aikaan, kun naapurissa palattiin baarista. Hetki sitten löysin tieni hotellille. Brysseli on, äskeisen harhailun aikana suorittamani zoomailun perusteella, juuri sitä mitä muistelin: kolhon oloisia virasto-rakennuksia, vohvelintuoksuisia pikkukojuja, jalkapalloa pelaavia poikia ja auringonpaistetta (kyllä, tämä on elämäni kolmas päivä Brysselissä – jokaisena niistä on sattunut paistamaan aurinko). Molemmilla reissuilla olen liittänyt tähän kaupunkiin tunteen siitä, että on upeaa harhailla yksin, olla itsekseen ja huomata sittenkin pärjäävänsä. Se ei ole muuttunut. Tällä kertaa reissu menee lähinnä työkuvioissa, mutta silti jo äsken puiston läpi kävellessä sain vahvistuksen epämääräisille aavisteluilleni, että olen ikävöinyt paitsi Lontoota, myös sitä fiilistä, joka ylipäänsä liittyy suuriin kaupunkeihin. Siihen, että on uusia paikkoja ja asioita, haasteita ja opittavaa.
On liian varhaista sanoa, mitä mieltä olen Brysselistä kaupunkina, ja sitä tuskin tiedän tämänkään reissun jälkeen. Mutta sen tiedän, että matkustamiseen tulen vastaamaan jatkossakin myöntävästi aina kun sille sattuu tilaisuus.
Ps. Kyseisistä kuvaustaidon mestarinäytteistä (mm. komean portin patsaat takaapäin ja oman lentokone-lookin todistava selfie) vastaa kuvaaja, jonka herätyskello soi tänään klo 2.15. Sama koskee tämän postauksen mahdollisia kirjoitusvirheitä, epäloogisuuksia tai muita outouksia.